Yksin

Kun pariutuu, niin sitä tavallaan elää symbioosissa toisen kanssa vaikka ei juuri sinä hetkenä olisikaan kumppani läsnä. Kun saa lapsen on symbioosi usein vieläkin lujempi.

On hassua huomata olla olemassa vain ihan omana itsenä, että onkin pohjimmiltaan ihan samanlainen kuin ennen, vaikka toisaalta kaikki elämässä on muuttunut.

Yksinään oleminen on ikävästä huolimatta (kyllä mulla tosiaan on teitä ikävä Rakkaat) sangen terapeuttista.

Aamulla heräsin ennen kahdeksaa.
Eilen aloittamani hormonilääkitys huononsi aivan selvästi unia ja heräilinkin yöllä useaan otteeseen melatoniinista huolimatta. Tänään otin hormonin jo aamulla, jospa se ei sitten niin paljon vaikuttaisi... Huvittaa kun lääkäri lääkityksen määrätessään sanoi kirjoittavansa reseptin toisesta valmisteesta kuin aiemmin; -että tämä ei aiheuta niin pahoja hormonimyllerryksiä kuin se toinen. Ihan samaa lääkettä kuitenkin näytti olevan kuin se edellinenkin. Joten tiedossa siis 7pvää taiteilua räjähdyspisteessä.

Aamulla kävin myös vaa'alla ja paino näytti 73,8kg, ihan hyvä. Toivoisin, että saisin jatkaa painon tiputtamista niin että huhtikuussa paino olisi jotain 67kg:n tietämillä... nuo hormonit tosin eivät kyllä asiassa auta, eivätkä estrogeenikatoon luvatut e-pilleritkään.

hmm... missähän se lumi on?

Tänään olen kerennyt käymään jo Zumbassa ja kotiinpäin tullessa kävin katselemassa "matkan varrella" olevaa uutta geokätköä. Ei lähtenyt kyllä matkaan se löytö. Puhelimen gps-ohjelma näytti ihan höpöjä ja en jaksanut rueta tutkimaan n.20 kpl puita, jotka rannalla olivat. Eli pitää käydä perheen kanssa tuo löytämässä joku toinen päivä.

Loppupäivälle ei olisi niin kuin mitään suunnitelmia... mitähän ihmettä sitä tekisi? Eilinen ilta meni siivoillessa, mutta kai sitä jotain muutakin voisi tehdä?

Ehkäpä keitän kaakaota ja luen kirjaa ja otan päiväunet ja...