Burning feet :(

Auts ja outsh!
Sattuu nimittäin jalkoihin niin ja maan kamalasti. Näköjään yhdistelmä juoksuharrastus ja kävellen työskentely noin ~30 celsius asteessa ei todellakaan sovi minulle. Keväällä ongelmia ei oikeastaan ole, mutta kun kuumuus iskee ovat koipeni kuin tukit, kivuliaat sellaiset, työpäivän jälkeen. Sattuu, sattuu ja sattuu. Ei auta tukisukat, ei auta supertyökengät, ei auta kun työpäivän aikana kahdessa tunnissa sain käveltyä jo yli 5000 askelta! Ja vaikka lämmöstä pidänkin ja rakastan näitä kelejä mitä nyt on ollut, niin täytyy sanoa, että 8h työskentely 25-30 asteisessa tilassa on kertakaikkisen sietämätöntä.

Jalat on nyt voideltu Voltarenilla ja kääritty kylmäpusseihin. Tänään liikunnasta vapaapäivä, sillä työpäiväkin oli jo tarpeeksi raskas. Huomenna sitten vesijuoksemaan niin saa jalkaterät lepoa. Tai siis ei kai vesijuoksusta kantapäät voi kipeytyä?

Viime päivät ovat muutenkin olleet raskaita, sillä sain työn vuoksi kokea taas Kuoleman vierailun. Tällä kertaa niin järkyttävästi, että olen jopa harkinnut todellakin vaihtavani alaa. Niin pienestä on ihmisen elämä kiinni ja niin pienet ovat keinot sen estämiseen. Se voimattomuuden tunne on niin käsittämätöntä, kun et voi tehdä enää yhtään mitään. Et yhtään mitään enempää.
Silti meidän muiden täytyy jatkaa sitä elämää vain eteenpäin.

Vaalitaan elämää, meitä itseämme ja läheisiämme. Kaikki on ihan oikeasti vain niin pienestä kiinni, ettei elämää kannata tuhlata.

iive