Väsyy se sähköjäniskin joskus

Ukkospäivä tänään. Aamu töissä oli kovin pakahduttava ja ukkosjyrähdyksien jälkeen tuntui kuin veto olisi meikäläisestä loppunut. Vaikka rakastankin hellettä on kuumuudessa työskentely väsyttävää ja onhan tässä mentykin aikamoisella vauhdilla jo monta viikkoa.

Kropan täytyy antaa aina välillä levätä, vaikka kuinka olisi treenit suunniteltu ja koko viikon kalenteri menisi aivan uusiksi. Aino kirjoitti blogissaan aivan mielettömän hyvin kortisolista, joten ennen kuin asiassa tulee häikkää niin levätään vähän, ainakin tämä päivä, violetilla matolla selällään äksänä, välillä -child pose- levotonta mieltä rauhoittamaan.

Eilen kävin työkaverin ja lasten kanssa metsässä poimimassa mustikoita ja uimassa sen jälkeen. Torstaille on sovittu ilmoista riippuen joko mustikkareissua tai salitreeniä toisen kaverin kanssa. Hauska on tehdä jotain yhdessä jonkun kanssa eikä aina vain yksin. Olen onnellinen näistä hetkistä.

Yksin ollessa metsässä on aikaa miettiä. Olen miettinyt lapsuutta ja niitä asioita jotka ovat jääneet kesistä mieleen. Miten minusta on tullut minä ja kuinka jotenkin tunnen juuri nyt olevani eheä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Lukio-ajan kiusatuksi tuleminen vaikutti elämässä pitkään ja todella rankastikin. Nyt tunnen olevani hyvä tällaisena ihmisenä. Olen saavuttanut omat tavoitteeni ja hyväksynyt sen ettei minun täydy todellakaan saavuttaa toisten minulle asettamia tavoitteita tai vaatimuksia, ne omat riittävät.

Yhdeksän vuotta sitten tatuoin selkääni siivet muistutukseksi siitä, että vaikka mitä tapahtuisi niin pärjään aina, pärjään vaikka juuri silloin tuntuisi toiselta. Nyt siivet ovat vahvat, vahvemmat kuin ikinä ennen.

Ja sitten.

Arkirumban ympäröimänä, aamu-, ilta- ja yövuoroja, suunnitelmia ja eväitä, väsyneenä kesken tämän kirjoittamisen ja lapsuus-minä-mietteitä sanoiksi pukiessani näin kuvan facebookissa, joka on kyllä aika pysäyttävä.

Kiitos kuvasta :)

Toivon, että lapseni muistaa kesästä ne monet ulkona vietetyt yhteiset hetket. Järven, tuoreet marjat ja vihannekset, leppäkertut ja kukkaset, ihmeelliset matoset. Isän, jonka uimahyppyheitot ovat hurjempia kuin äidin. Kookokselta tuoksuvan aurinkorasvan ja hiekan. Riemun siitä kun oppii uusia taitoja ulkona liikkuessa.

Ja siellä taustalla olen minä joka aikatauluttaa, pakkaa ja järkkää :) Senkin se ehkä muistaa, että pakatessa äiti haluaa olla rauhassa. Muuten ei sillä pysy ajatukset kasassa. Ja se äiti toivoo, että näistä kesistä ja talvista, vuosista, syntyy yhtä vahva tytär kuin äiti on nyt.

iive