torstai 28. toukokuuta 2015

Loksahdus

Viime päivinä on tuntunut siltä, että jokin on loksahtanut paikoilleen. Keho tuntuu juuri käynnistyneeltä koneelta, hieman yskähtelevältä, mutta käynnissä kuitenkin ollaan entisen totaalistopin jäljiltä.


Olen pyrkinyt nyt juomaan paljon vettä, siis tosi paljon aikaisempaan verrattuna ja huomannut nyt että mulla onkin itseasiassa jano lähes jatkuvasti. Olen oppinut siis huomaamaan, että hei, mua janottaa, käyppäs nyt juomassa taas vähäsen! Jopa töissä olen pystynyt pitämään tästä juomisesta kiinni ja lasillinen (n.3,5dl) hulahtaa alas aina keittiötä ohittaessa.

Olen myös tsempannut proteiinien kanssa ja pyrkinyt lisäämään proteiinia nyt jokaiselle aterialle. Kasvisruokavalioon siirryttyä siinä on ollut aikalailla ongelmaa, mutta nyt tuntuu kohtuullisen hyvältä, parannettavaa toki löytyy edelleen. Loistohuomio on ollut se, että kananmunapuuro onnistuu mikrossakin, eikä siihen sitä omenasosetta edes tarvita, hyvin menee alas ilmankin :D

Joogaa tai venyttelyä on tullut harrastettua joka päivä ja kyllä sen alkaa huomaamaan kerrankin. Aiemmin liikkuvuutta on ilmeisesti häirinneet liian rankat salitreenit, mutta nyt niiden puuttuessa alkavat kireydet häviämään pikkuhiljaa ja asanoihin taipuu paljon paremmin. Ja kehittäähän se joogakin ihan mukavasti sitä voimaa, hiki ainakin tulee.

Tänään käytiin uimassa Lintusen kanssa perinteiset maratoniuinnit (maksimi uintiaika) ja oli ihanaa uida kun aurinko paistoi suoraan altaaseen. Jostain syystä tällä kertaa kylmyys ei vaivannut lainkaan eikä myöskään väsymys, joka yleensä uintireissujen jälkeen on valtava. Harkinnassa on uusi uintireissu ihan lähipäivinä kuhan aikaa vaan löytyy.

Reilun viikon päästä onkin ensimmäinen kesälomaviikko tiedossa ja sen jälkeen viikko ilman Lintusta kun hän jää lomailemaan mammalaan. Toivon kyllä kovasti nyt tätä auringonpaistetta ja korkeapainetta koko kesäksi. Inhottava matalapaine kun tuntuu heittävän fibrokivut päälle ja korkeapaine taas vähentää niitä. Oon kuin yks ilmapuntari :D


Tiistai-iltana kävin Intuitiivisessa Enkelikristallimeditaatiossa Mandalatalolla. Oli kiva kokemus <3 Nimi on ehkä turhankin hmm... no joitakin ihmisiä hieman "jännittävä", meditaatio ei varsinaisesti tapahtumiltaan eronnut muista ohjatuista meditaatioista joissa olen käynyt. Se mitä jokainen henkilökohtaisesti meditaatiossa tuntee, onkin sitten toinen juttu. Itse olen iloinen, että uskalsin tuonne mennä ja sain ihanan rentoutuneen kokemuksen ja meditaation jälkeen jäätiin vielä juttelemaan pitkäksi aikaa. On aina mukavaa kun voi vaihtaa ajatuksia samanlaisista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Olisikin kiva, jos tännekin eksyisi kommentoimaan sellaisia ihmisiä joille myös henkinen hyvinvointi fyysisen lisäksi on tärkeää ja jos tiedät hyviä blogeja aiheesta niin nekin kiinnostavat kovasti!

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)