Jostain syystä jotkut ihmiset kokevat minut liian vahvana ihmisenä eivätkä näe minun sisintäni joka haluaa vain hyvää kaikille. Ja edelleen minusta tuntuu siltä, että tämä yksi ihminen lähelläni kokee minut negatiivisena ja vain esittää ystävällistä minulle. Kun oikeasti hän ei pidä minusta lainkaan.
Eikä siinäkään mitään, ei minusta ole pakko pitää, mutta se tunne joka minulle tulee, "olen taas vääränlainen", se on paha tunne ja syö minua sisältä.
En tiedä minkälainen persoonaltani minun tulisi olla, että kelpaisin tälle ihmiselle, jollain lailla tuntuu ettei siihen ole ratkaisua.
Kuitenkin kärsin koko ajan tästä tilanteesta, mikä periaatteessa on aivan hölmöä, mutta jostain syystä se musertaa minua sisältä aivan valtavasti. Niin valtavasti että se on jopa kestämätöntä.
Onneksi on asioita joista saa onnea ja rakkautta sisällensä kadottaakseen edes hetkeksi tuon kamalan tunteen. Kuinka kaunis onkaan heräävä luonto. Kuinka paljon siellä on nähtävää kun vain avaat oikeasti silmäsi ja katsot sitä yksityiskohtien määrää! Ja se kun lapsen ilolla voit yhdessä oman lapsen kanssa näitä ihmeitä ihastella.
Kuinka mahtavan hauska on nouseva maitohorsma (ja kuulemma herkullisen makuinenkin) töyhtöineen.
Kuinka herkät ovat herukan pienet kukat <3 Kuin pieniä enkelikelloja vieri vieressä. Voisi melkein kuulla niiden soivan kun on aivan hiljaa.
Ensimmäiset lemmikit olivat avanneet kukkansa jokivarteen. Lemmikin sinisyys on jotain niin puhdasta.
Ja kevään ensimmäinen leppäkerttu kahden pisteensä kanssa. Kuinka voitkaan nähdä tällaisen pienuuden suuresta puusta kun vain katsot, hetken.
Ja sitten maasta löytyy se juttu,
joillekin se on vain tavallinen höyhen,
jotkut voivat nähdä siinä jotain muuta.
Rukoilin päivällä apua sisäiseen pahaan oloon. Enkelikortit antoivat oman vastauksensa ja höyhen omansa.
Archangel Sandalphon: “Your prayers have been heard and answered. Have faith.”
iive
Ja minä Uskon <3
Toivottavasti pahaolo talttuu ja hyvät ja kauniit asiat nujertavat sen. Kevät ja ihana luonto <3 Ja ne rakkaasi lähelläsi Lintunen ja miehesi <3 Jos sinusta joku ei pidä sellaisena kuin olet, se on hänen ongelmansa. Ole sinä oma rohkea ihana itsesi. Tsempitykset Iive ja voimaa myllerryksen läpikäymiseen.
VastaaPoistaKiitos Hepa! Näinhän se on ja niin paljon kauneutta on kaikessa ja kaikissa. Jopa niissä jotka eivät musta tykkää, nekin on kauniita kuiteskin :)
PoistaKuules herkkä ihana tyttäreni, voisikohan olla niin, että jokaisella ihmisellä on joku ìhmistaakka kannettavanaan. Tiedät, että minullakin on. Kyllä sen kanssa oppii elämään. joskus tunne nousee ihan pinnalle ja onneksi taas pian sukeltaa, Siellä se pinnan alla sukeltelee ja pidättää hengitystään, kunnes taas pulpahtaa pinnalle. Ihan hyvä, että löydät kauniita asioita luonnosta. Ehkä opit myös katsomaan ihmisiä, tämän vaikean ihmisen ympärillä. Niitä monia, jotka tykkäävät sinusta just sellasena kuin olet. Älä vaan yritä muuttua muiden takia. Eivät muutkaan muutu sun takias. TR Äitee
VastaaPoista<3 <3
PoistaIhania, rohkaisevia sanoja äidiltäsi! Kunpa voimia kuluttavat, negatiiviset asiat muuttuisivat mahdollisimman kevyiksi ja vaivattomaksi. Ja niiden muuttumattomien, joille emme mahda mitään, kanssa selviäisimme kuormittumatta/kuormittamatta itseämme liikaa! Miksi tämä elämä on toisinaan niin haastavaa?
Kyllä, ihmistaakka on kannettavana ja jotain siitä on tarkoitus oppia. Vielä kun tietäisi mitä :D Herkkyyttä vaiko vahvuutta vaiko molempia?
PoistaJa juuri noin se tekee sukeltelee ja pulpahtelee ylös-alas. Tää herkkis vaan ottaa joskus asiat niin mahottoman vakavasti ja ei ne särytkään siinä sivussa helpota asiaa yhtään :P
Mutta positiivista tulee koko ajan elämään lisää ja lisää ja lisää <3