Onnea on ja joskus sitä ei ole

Viime viikko kului oikeastaan aika kivasti. Oli haasteita, mutta oli paljon myös mukavaakin. Kaikista mukavinta taisi olla se, ettei juurikaan ollut kipuja. Yövuorot sujui hyvin, niistä palautuminenkin sujui yllättävän hyvin. Jaksoin käydä jopa shoppailemassa (tai yritin, en saanut kuin lapselle ostettua, omat ostin sitten netistä :D ) kaupungilla ihmisten ilmoilla oli kivaa. Kävin myös lenkillä, juoksinkin jopa. Joogatessa kroppa taipui melkein niin kuin ennen...

Sunnuntai oli kerrassaan mahtava päivä. Laiteltiin perinteiset kukkaistutukset naapureiden iloksi, käytiin sitä ennen tietty puutarhalta ne hakemassa ja parvekkeelle tulevat hyötykasvit sai myös huolenpitoa osakseen. Olin niin pirteä, niin onnellinen.

Tänään heräsin kipuun ja eipä se ole tästä päivän mittaan mihinkään hävinnyt. Varmaan yksi pahimmista kokemistani kipupäivistä :(
Pahinta tässä on, että tietää ettei mikään auta.
Päiväunet oli päivän ainoa hetki ettei sattunut, koska nukuin niin taju kankaalla.

Tämmöisinä päivinä sitä on jopa vihainen. Harvoin olen mistään tai kenellekään vihainen. Mutta tälle rumalle sairaudelle olen kyllä välillä tosi vihainen. Siinä tunteessa saa kaikki itsensätuntemis-rakastankaikkia-rauhaajarakkautta-mantrahömpötykset niin kenkää ettei mitään järkeä. Tekisi mieli huutaa ja kiukutella vain niin kuin sellaiset uhmaikäiset lapset raivareissaan. Tekisi ehkä joskus hyvääkin se :D
Sen sijaan vedän henkeä, meditoin ja kestän.
On sitä vieläkin paskempia kohtaloita olemassa.

Mutta onnea on Lintunen, joka mietti vieressä tulevaa hyvänkäytöksen-palkintoaan. Olisiko se uusi lelu tai jotain muuta ostettavaa, herkku, patikointi, metsäretki vai uiminen?
Ja uimahallireissuun hän päätyi <3
Olen onnellinen <3

iive