Are You With Me? Can I Show My Love?

Viime päivinä olen käynyt läpi monenmoisia ajatuksia ja tunteita. Onnea on ollut runsas energia ja se, että on pystynyt liikkumaan taas kipujen jälkeen nautinnolla. Tanssi, luonto ja Yoogaia on olleet kyllä aivan ykkösiä. Meillä käy nykyään aika usein toi Marko kyläs ja muu perhe tietää jo mitä tapahtuu, kun sanon, että kohta tulee Marko kylään :D (silloin käynnistyy telkkari ja chromecast ja netistä Yoogaian tallenteet) Nyt kun tallenteiden jälkikäteen katselu oman aikataulun mukaan on mahdollista, on valinta yleensä ollut tallenne live-tunnin sijaan.
Ahkerasti olen kuluttanut myös jooga-, meditaatio- ja rentoutustallenteita, joten nyt tilasinkin Yoogaian koko kesäksi, varsinkin kun tallenteet toimivat niin kännykällä kuin tabletillakin ja kulkevat kätevästi myös kesäreissulla mukana :)

Life coachin kanssa vedettiin taas myös yksi puhelinistunto ja vaikka koko päivä oli ollut jo pohtimista ja asioiden läpikäymistä täynnä, niin yllättäen tuli aika vahva teema esille (vaikka olo tuntui jo ihan loppuun uupuneelta ajatusten osalta sille päivää) ja se teema oli aito minä ja nimenomaan sellainen naisellinen minä.

Olen pitkään saanut käydä läpi sitä asiaa, että olen monesti liian erilainen, olin missä tahansa seurassa. En ole osannut arvostaa erilaisuuttani lainkaan. Olen kipuillut myös siitä, että minut jatkuvasti ymmärretään väärin. Minun sisäistä valoani ja lämpöä ei nähdä, vaan minua pidetään kylmänä ja liian vahvana. Olen myös kätkenyt naisellisuuteni jo pitkään urheilu- tai peittävien vaatteiden alle. Tajusin myös hiusten leikkaamisen olleen yksi tapa kätkeä naisellisuutta, olla neutraali, sukupuoleton. Ja se johtuu pitkälti siitä, että minua pelottaa olla nainen. Olen helposti äiti, ystävä, kaveri, tehokas työntekijä jne. Mutta että nainen... sitä naista kun voi sattua.

Ymmärsin myös sen, että ympärilleni rakentamani muuri on suurimmilta osin edelleenkin läpitunkematon. Joillekin harvoille, muurin sisälle löytyy salaovi, useimmille ei.

Muurin nimi on -En luota.
En luota itseeni, en luota muihin.
Ei ihme, että minua pidetään kylmänä, sillä tuollaisen muurin läpi eivät todelliset tunteet näy.

Ihminen, joka ei rakasta itseään,
ei rakasta muitakaan.

Koska jos et pysty rakastamaan ja luottamaan edes itseäsi, niin kuinka voisit rakastaa täysin muitakaan?

Jo muutaman päivän ajan olen käynyt läpi seuraavan ajatuskulun hieman päivästä riippuen sen jälkeen kun olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaan vähintään kolme kiitollisuuden aihetta siltä päivältä.

Olen arvokas.

Olen kaunis.

Olen hyvä.

Olen sopiva.

Olen rakastettu.

Olen juuri sellainen kuin olen ja se on hyvä.

Life coachin kanssa käytiin läpi harjoitusten avulla myös sitä mitä minä haluan olla ja mistä minä unelmoin. Viimeaikaiset muutokset elämässä ovat muuttaneet jopa unelmiani tai ehkäpä olen löytänyt ne oikeat unelmat? Sain kuitenkin tehtäväksi tehdä ns. aarre/unelmakarttoja. Ja kyllähän ne kertoivat aikamoisen selvää kieltä mitä haluan tulevaisuudelta.

Jos olet ikuinen pessimisti ja katsot asioita negatiivisesti, saat saman takaisin. Jos et arvosta itseäsi, eivät muutkaan sinua arvosta. Jos et rakasta itseäsi, eivät muutkaan sinua rakasta. Jos olet pelokas, vedät puoleesi kaikkea, joka saa sinut pelkäämään entistä enemmän. Jos olet vihainen ja katkera, vedät puoleesi pelkkiä negatiivisia asioita.
 

Rakkaus vetää puoleensa rakkautta.

Arvostus vetää puoleensa arvostusta.

Kunnioitus vetää puoleensa kunnioitusta.

Terveys vetää puoleensa terveyttä.

Hyvä vetää puoleensa hyvää.

Vauraus vetää puoleensa vaurautta.

Usko vetää puoleensa uskoa.

Rauha vetää puoleensa rauhaa.

Toivo vetää puoleensa toivoa.

Valo vetää puoleensa valoa.

Ja se minkä huomaaminen tuntui kaikista kamalimmalta oli läsnäolon puute. Olen niin muurini sisälle hautautunut, että läsnäolo on vaikeaa. Kuinka ihanalta onkaan tuntunut olla täydellisesti läsnä omalle lapselleen. Siitä on hyvä alkaa.

Päivän biisi olkoon siis Lost Frequenciesin - Are you with me?

iive

ps. kursivoidut tekstit on lainattu Ilona Pohjalaisen kirjasta Valoon.