Pakastaja Elvi

Joka mustikoita rakastaa, se mielellään pakastaa. Tuumasi ystävä.

On se aika vuodesta, jolloin olen niiiiiiiiiiiiin onnellinen. Pääsen nimittäin metsään poimimaan marjoja.

Liekö tämä on jotain geeniperimää tai lapsuudesta opittua, mutta nautin valtavasti noiden sinisten mollukoiden keräämisestä ja myöskin siitä tunteesta kun pakastin täyttyy talvea varten. Toinen intohimoni on saalistaa metsämansikoita, niitäkin pakkaseen sujahti tänään litran verran <3

Siellä metsässä tunsin sen hetken, kun olin niin pakahtuvan onnellinen ja tajusin löytäneeni edes hetkeksi sen sisäisen rauhan kun kaikki itseni kanssa on hyvin. Siihen hetkeen on hyvä palata silloin kun varjot täyttävät elämän.
Kuuntelin Eevin uutta rentoutus-äänitettä Kiitos, että saan olla minä-kurssilta ja sieltä tuli onnen "avain" näin hieman tyyliteltynä.

Kenenkään meidän tarpeet eivät voi 100% täyttyä lapsena. Jokainen meistä jää joskus vääjäämättä vaille sellaisia holding-kokemuksiksi kutsuttuja tunteita, jolloin koetaan olevamme täysin elämän kannattelemia ja tunnemme olomme rakastetuksi.

Ikinä, koskaan, minä en enää tule olemaan tässä asiassa riippuvainen muista kuin itsestäni, minä itse kannattelen, huolehdin ja rakastan itseäni. Minun ei tarvitse sitä etsiä, eikä kukaan muu sitä voikaan minulle antaa. Minä muistan vieläkin miltä tuntuu se valtava rakkauden ja hyväksymisen tulemisen tunteen nälkä, jota hain kaikkialta.

Oikeasti se löytyy minusta.

 
Helteinen kesäpäivä metsässä, aurinkoenergia, vatsa täynnä mustikoita, kuuma polku ja perinnelaitumella laiduntavat hevoset <3 Voisiko olla parempaa? Ehkä ei.
Välillä istuin männyn juurelle, sammal kasteli pyllyn, mutta sou? Nojasin auringon lämmittämään mäntyyn ja katselin ja kuuntelin. Imin energiaa maasta ja auringosta.

Ihanaa KESÄÄ!

t.iive