Rakastan itseni kauniiksi

Kiitos, että saan olla minä-verkkokurssin aiheena oli tällä viikolla keho.
Ja siitähän tämä blogi paljon kertoo. Läskistä timmiksi. Rapakunnosta huippukuntoon. Rumasta nätiksi. Ja mitähän vielä?
Sattumalta kohtalo pisti minut paikkaan, jossa minulla oli tosiaankin aikaa aihetta käsitellä ja miettiä miksi oma suhtautumiseni kehoon on tällaista kuin se on. Olin myös irti netistä ja muista turruttavista ajanvietteistä kuten tv:stä, joten aivotyötä sai tehdä aivan rauhassa. Kehoni myös temppuili vallan urakalla, etenkin öisin kun muut nukkuivat, kun oli aivan hipihipihiljaista ja siellä olin vain minä yksin kehoni ja kipujeni kanssa.

Vuosia olen piiskannut, suominut, arvostellut, vertaillut, pakottanut, painostanut ja pusertanut kehoani muuttumaan. Muuttumaan sellaiseksi, mitä mieleni sanoo, että sen pitäisi olla. Miksi mieleni sanoo niin? Onko se totuus vai ympäristön luoma harha? Sitä en edelleenkään tiedä, edelleenkin olen sitä mieltä, että kehossani on aivan liian paljon kannettavana sen nimistä ainetta kuin rasva. Lihakset voisivat jaksaa vieläkin enemmän juosta, nostaa ja venyä. Peilistä voisi katsoa pienempi ja nätimpi minä.

Ympäristöni ihmisistä ei kovin montaa itseensä tyytyväistä löydy. Kaikilla on vikaa jossain, oli sitä ylipainoa tai ei. Ilmeisesti ihmisyyden vika tämä epätyytyväisyys. Poikkeuksia ovat pienet lapset, jotka eivät vielä tajua ympäristön viestejä siitä miltä pitäisi näyttää ollakseen hyväksytty. Vanhoja luokkakuvia katsellessa mietin, miksi jotkut luokan tytöt olivat juuri niitä kauniita? Ihan samanlaisia lapsia ja nuoria siinä kuvassa näkyy riveittäin. Ehkäpä ne juuri ne kauniit eivät miettineet koko ajan sitä miltä näyttävät, ehkäpä heidän ei tarvinnut todistella mitään? Ehkäpä he vain olivat onnellisia sellaisena kuin olivat...

En voi kieltää etteikö ulkonäkö olisi itsellekin tietyllä tapaa tärkeä asia, vuosien myötä kuitenkin se, mitä sillä kehollaan pystyy tekemään on noussut paljon tärkeämmäksi asiaksi. Ja nyt kun keho on alkanut "oikutella" kipujen ja valvottujen öiden kanssa, tuntuu epäreilulta. Miksi se tekee niin? Miksi se ei tottele kun käsken?

En jaksa enkä halua enää ajatella saati puhua itsestäni rumasti. Haluan näyttää kauniilta tässä kehossa. Haluan tuntea itseni hyväksi tässä kehossa. Haluan tehdä muutoksen positiivisen kautta pakottamisen sijaan. Aion rakastaa ja arvostaa itseäni niin paljon, että se muuttaa minut kauniiksi.

Se ei tarkota sitä, että lopettaisin treenaamisen tai terveellisen syömisen. Se tarkoittaa sitä, että en enää halua koko ajan kieltää itseäni vaan antaa itselleni toisenlaisia vaihtoehtoja mistä valita. Antaa itselleni toisenlaisia ajatuksia ja asenteita.

Sen sijaan, että kiellän itseäni syömästä jotain, tarjoan tilalle jotain hyvää, jota kehoni rakastaa.
Sen sijaan, että jäisin sohvalle jumiutumaan, menen metsäpolulle ja annan keholleni (ja mielelleni) positiivista energiaa.
Sen sijaan, että hinkkaisin kuorintavoiteella reisiäni selluliitin tuhoamisen toivossa, teen keholleni virkistävän hieronnan, joka antaa lisää happea ja verta kudoksille.

Haluan katsoa ja kokea kehoni rakastavalla tavalla. Ajatella siitä kauniisti. Hoitaa ja kiittää sitä. Kunnioittaa kehoni tarpeita. Huolehtia siitä.
Se ei ole helppoa silloin kun koskee tai kun valvon yöllä monta tuntia levottomien jalkojen kanssa tai kun valvotun yön jälkeen katson itseäni peilistä ja ainoa mitä näen ovat valtavan mustat silmänaluset. Onneksi niinä hetkinä voin opetella antamaan itselleni ja keholleni anteeksi se, etten ole "täydellinen" juuri nyt siinä hetkessä. Mutta aina tulee parempia päiviä.

iive