Rakastan minua ruualla vai rakastanko?

Kommenttiosiossa pyydettiin minua kirjoittamaan lisää syömishäiriöstäni, jota ei voi oikein luokitella minkään häiriöryhmän alle, toisaalta hyvin harva sairastaa pelkästään anoreksiaa tai bulimiaa puhtaasti oirekuvan mukaan ja hyvin moni sairastaa syömishäiriötä jolle ei ole mitään nimeä.

Syömishäiriöt ovat psykosomaattisia kehon ja mielen sairauksia. Niiden taustalla on psyykkistä pahoinvointia, joka ilmenee häiriintyneenä syömiskäyttäytymisenä ja muutoksina sairastuneen fyysisessä tilassa. Käyttäytyminen on epänormaalia erityisesti suhteessa ruokaan, painoon ja liikuntaan. Myös käsitys itsestä ja omasta kehosta on usein vääristynyt. Syömishäiriöliitto-SYLI ry

Muistan olleeni 7 vuotias kun ensimmäisen kerran "pakko" saneli käyttäytymistäni, sen jälkeen niitä kertoja on ollut tuhansia lisää. Minun oli pakko saada syödä jotain hyvää, jotain joka sai aivoissa välittäjäaineet surisemaan ilosta ja josta tuli hyvä olo syödessä.
7-vuotiaana menin tien toiselle puolelle ostamaan karkkia pahaan mieleen. Perheessäni ei ollut kaikki ok, vaan vanhempani olivat eroamassa.

Lapsuusvuosina pahimmat vuodet taisivat olla 12-15 välissä. Välillä itkin rappukäytävässä, sillä pakko saneli minua menemään kauppaan ja minä en olisi halunnut mennä. Keksin itselleni keinoja rangaista "repsahduksen" jälkeen, yritin näin kontrolloida tekemisiäni ja etten rangaistuksen pelossa toistaisi kaupassa käyntiä (ei onnistunut kyllä kovin hyvin). Saatoin rangaistukseksi ravata rappusia ylösalas tai jättää muun ruuan syömättä.
Muistan käyneeni kerran asiasta tuohon aikaan lääkärillä, jonka mielestä minussa ei ollut mitään vikaa.

Sen jälkeen aloin kontrolloida syömistäni oksentamalla, sillä olin lihonut. Jätin oikeaa ruokaa syömättä tai piilotin sen huoneeseeni. Lopulta koko nälänsäätelyjärjestelmäni oli täysin häiriintynyt. Lukiovuodet olivat ruuan syömisen suhteen hieman helpommat vaikka muuten olikin vaikeaa. Söin lähinnä koulussa ja muuten rahavarat olivat niin vähäiset, että tuhlasin ne mielummin tupakkaan kuin karkkiin. Jostain syystä hieman yli kaksikymppisenä ruoka-ahdistus palasi taas ja harrastin oksentamista hetken verran, kunnes päätin että se saa riittää. Lihon mielummin kuin oksennan enää kertaakaan. Tosin ei päätökseni niin helppo ollut toteuttaa käytännössä, että se olisi ollut kerrasta poikki. Täysin oksentamatta olen ollut nyt noin 8 vuotta, joten sen suhteen edistystä on tapahtunut.

7 vuotiaasta asti syömiseni on ollut siis enemmän tai vähemmän häiriintynyttä. Oirehdinta ja käyttäytyminen on ollut hieman erilaista eri ikäkausina. Yhteistä on ollut kontrollin puute. Minä en ole voinut valita syönkö vai enkö syö. Minä olen herkkujen kanssa kuin alkoholisti, joka ei voi pitää näppejään erossa pullosta vaikka tietää siitä tulevan hirvittävän krapulan (kaiken muun lisäksi). Kutsun tilaani nykyään ruokakänneiksi.
Kun minulla on paha olla vedän ruokakännit eli ahmin milloin mitäkin suolaista ja makeaa vuoronperään niin ettei vatsaan enää mahdu enempää. Tällöin olen tilassa, jossa olen jo ensin pidempään taistellut tuota syömiskohtausta vastaan (esim. jo useita päiviä) ja kun päädyn tuohon "ruokakännit" tilaan, en enää voi millään lailla kontrolloida itseäni.

Kun teini-ikäisenä muodostin syömättömyyden käytösmallin, oli se ehkä pahin keksintöni ikinä. Opetin silloin itseni olemaan syömättä, jotta ruokakänni-hetken tullessa ei minun tarvitsisi pelätä niin paljon lihomista. Tätä syömättömyyden mallia toteutan taas tällä hetkellä. Se ei ole nykyään tietoinen valinta vaan opittu käyttäytymismalli, jota alan vaistonvaraisesti toteuttaa kun elämä on muuten niin raskasta, että voimavarani menevät muiden asioiden kanssa pärjäämiseen.

Kun herään aamulla, ei minulla olekaan nälkä. Annan lapselle aamupalaa ja ajattelen syöväni kohta. Yleensä syön vasta lounasta ja sitten ehkä päivällistä (tai sitten en). Ja sitten illalla repeää koska kroppa alkaa huutamaan energiaa. Tämä ei ehkä tapahdu ensimmäisenä syömättömyyden päivänä, ei ehkä toisenakaan, mutta jonain päivänä se taatusti tapahtuu.

Bulimiassa laihduttaminen, ahmiminen ja ahmitusta ruuasta eroon pääseminen muodostavat sairastuneen elämää hallitsevan noidankehän. Bulimisesti oireilevan itsetunto on yleensä suorassa suhteessa painoon ja kehon ulkomuotoon. Hän pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan samaan tapaan kuin anoreksiaa sairastava. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Ahmimiskohtausten aikana sairastunut voi syödä ruokamääriä, jotka terveestä ihmisestä tuntuvat käsittämättömän suurilta. Ahmiminen aiheuttaa sairastuneelle paitsi fyysistä pahaa oloa myös häpeää ja itseinhoa. Pahasta olosta pyritään eroon esimerkiksi oksentamalla, ulostuslääkkeillä tai runsaalla liikunnalla. Tyhjentäytymistä seuraa toistuvasti päätös "paremman elämän" aloittamisesta, eli lupaus laihduttaa.

Koko ikäni on kehonkuvani ollut vääristynyt, mitä laihempi olen, sen parempi. Ahmimiskohtaukset ovat kyllä pitäneet huolta siitä, että koskaan en mielestäni ole ollut "tarpeeksi" laiha. Tunnistan kyllä tuon vaarallisen ajatuksen edelleenkin elämässäni. Se ajatus on kuin punainen valo, joka huutaa varoitusta.
Silloin ennen ei ollut nettiä josta katsoa mikä mulla on tai saada apua. Muistan lukeneeni joskus jonkun kirjan, jossa puhuttiin lähinnä anoreksiasta ja muutamalla lauseella bulimiasta, siinä se.

Jos sinä siellä, joka luet tätä, mietit ettei kohdallasi ehkä kaikki ole ok.
Niin hae apua.
Hae apua heti.

Ei ole normaalia, että ajattelet ulkonäköäsi ja laihuutta koko ajan. Ei ole normaalia, ettei peilistä koskaan katso tyytyväinen ihminen takaisin. Ei ole normaalia ettet pysty hallitsemaan sitä mitä suustasi alas pistät. Ei ole normaalia ettet syö. Ei ole myöskään normaalia, että syöt itsesi sairaaksi.

Minä olen nyt 33-vuotias.
Minä olen ollut syömishäiriöinen 26 pitkää vuotta.
Minä en enää halua olla sitä.
Sen sijaan, että pahoinpitelisin itseäni syömättömyydellä ja pakonomaisella ahmimisella. (Tai pakonomaisella treenaamisella)
Minä aion rakastaa itseni kauniiksi.

Tee sinäkin niin ღ

ღ iive ღ

Tässä vielä Syömishäiriöliiton yhteistietolistaus, jossa myös oikealla klikattavia linkkejä esim. nettisyliin.

Syömishäiriöliiton
Neuvontapuhelin: 02 251 9207
(arkimaanantaisin klo 9-15 ja arkiperjantaisin klo 15-19)