Treenejä ja henkistä perinnettä

Eilen oli aika ristiriitaisen hauska päivä.
Aamulla virittelin sykemittarin taas kuosiin (oli akku loppunut joskus kesäkuussa) ja tsekkailin salilla vähän sykkeitä missä huitelevat. Olivat kyllä vihdoinkin taas sellaisissa normaaleissa lukemissa. Yli 160 näytti kun oli oikeasti hengästynyt kun aiemmin tuntui että sen lukeman sai jo kävellessä. Sykehän kertoo jo osaksi siitä, että olen todellakin toipunut ja keho jaksaa taas ottaa treeniä vastaan. Vaikka tiesinhän sen jo, kunhan halusin vain varmistaa.

Hieman huvittavaa tämä meikäläisen treenaaminen on kyllä entiseen elämään verrattuna, mutta se tuntuu paremmalta ja ehkäpä nyt sitä kehitystäkin tapahtuu ihan eri tavalla kuin aiemmin. Hieman se pelottaa, että josko se taas karkaa lapasesta, mutta pidättäydyn nyt näissä omissa treeneissä vaan ja unohdan haasteet sen siliän tien. Ne kun tuppaavat ohittamaan helposti sen mitä keho sanoo. Sitten pusketaan taas väkisin jonkun toisen tekemän suunnitelman mukaan ja lopputuloksen tietää jo. Ei toimi minulla, ei ainakaan tässä hetkessä.

Palkkaritkin on nykyään vähän erilaisia kuin ennen. Sen proteiinishaken sijasta vähän kaikkia villivihanneksia sisältävä vihersmoothie kera banaanin, avocadon ja spirulinan. Lisukkeeksi kaksi mahtavaa Friida kananmunaa <3 <3 <3 Tämä oli myös mun lounas, ei siis pelkkä palkkari.

Illalla suuntasin lähikaupunkiin osallistumaan Suomalaisen henkisen perinteen iltaan. Oli todellakin niin mun juttu! Monesti me haemme sitä jotain henkisyyttä jostain tuolta itämaista kun meillä on se omakin henkisyys ja jumaltarut täällä. Sen nimi on Kalevala.
Kalevala on itselleni aika vieras. Aika moni voi varmaankin tuumata sen, että juu onhan sitä koulussa luettu ja henkilöiden nimet ja jotkin tarinat ovat jääneet mieleen. Mutta se kuinka Kalevalaa voikin tulkita henkisenä perinteenä pelkkien satuseikkailujen sijaan, niin onkin aika jännä juttu.

Enemmän kuin Kalevala, kiinnosti minua kuitenkin se syvempi luontoyhteys, jonka alkutaipaleella tunnun olevan. Kun menen luontoon, niin kaikki siellä puhuttelee minua aivan erilailla kuin ennen. Tunnen kuuluvani sinne, tunnen olevani osa sitä. Se on hyvin erikoinen tunnetila ja minusta tuntuu, että se mitä nyt tunnen on vasta murto-osa siitä mitä tulen tulevaisuudessa tuntemaan.

Työnohjauksessa minulta kysyttiin kuinka pidän itseni siinä onnen tilassa, keskittyneenä siihen minun omaan tilaani, keräämättä ympäristön negatiivisuutta itseeni? En ikinä pystyisi tekemään sitä ilman tuota luontoyhteyttä ja sitä minun henkistä perintöäni metsää ja sieltä kumpuavaa tyyneyttä ja rauhaa. Luonnossa saan poistettua itsestäni negatiiviset energiat tai tunteet ja palattuani sieltä voin taas olla siinä minun omassa rauhassani, jossa kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Ja siinä minä olen tavallaan kahden maailman välissä. Sen fyysisen maailman kaikkine salitreeneineen ja kiireineen. On tienattava rahaa millä elää, kasvatettava lapsi ja koti pursuaa kaikenmoista elektroniikkaa ja härpäkettä (tosin ehkä joihinkin koteihin verrattuna suhteellisen minimaalisesti jos kirjoja ja taidetta ei lasketa). Uraohjus mies ei ehkä aina ymmärrä vaimoa, joka kertoo kokemastaan matkasta rumpumeditaation aikana. Vaimo kun ehkä haluaisi hypätä pois oravanpyörästä ja tehdä jotain muuta. Asua taloa, kaivaa maata, hoitaa eläimiä, elää pienellä rahalla. Ainoa este on vain se ettei sellaista taloa ja maata saa ilman sitä rahaa.
Siksi on elettävä puolivälielämää. Puolessa välissä kummassakin maailmassa.
Asua kerrostalossa, viljellä maata yhteisöpuutarhassa.
Käydä töissä ja ostaa se mikä on tarpeellista. Mennä sitten metsään tai viljelypalstalle elämään hetkeksi sitä toista elämää.
Laittaa lapsi kouluun ja mennä salille tekemään itseään terveeksi.
Käytävä kaupassa ja tuskailtava sen rahan ja laadun välillä.
Onko varaa ostaa luomua? Valitseeko juuri tässä kohdassa sen hinnan vai laadun?

No ainakin ensi viikolla minulla on pakopaikka tiedossa kun Jyväskylään aukeaa Pop Up Teollisesta sivilisaatiosta toipumisen keskus. Sinneppä sitten toipumaan ja tapaamaan ehkä muita samassa tilanteessa olevia.