Mutta perjantaina tuli otettua kuva, joka kertoo minusta aika paljon.
Ja se kertoo nimenomaan minusta ja siitä elämänmuutoksesta minkä olen tehnyt. Minun (ja monen muun kuvan nähneen mielestä) minussa asuu nykyään onni. Pitkän matkaa on menty siitä kun halusin ensin 20 vuotiaana kuolla koska olin niin masentunut ja 30 vuotiaana elää sairastuttuani hinnalla millä hyvänsä. Ensi keväänä täytän 35 vuotta ja olen jo nyt juuri sitä mitä pitääkin. Minä olen minä. Juuri hyvä näin.
Kun keskityin ennen vain siihen miltä näytän ja kuinka kovaa treenaan ja söin muka terveesti fitness-ruokaa (tosin voi sitäkin joo syödä onneksi fiksusti, nyt sen tiedän) ja menin kovaa kuuntelematta itseäni, minut pysäytettiin. Elämäni täyttyi kivulla, sillä ettei enää jaksa, ei enää pysty. Tuntui kuin joku olisi hakannut minua lekalla, että nyt pysähdyt.
Aikani siinä tilanteessa mietin, onko tämä nyt karman kosto siitä, että halusin joskus kuolla, kun juuri nyt en halunnut mitään muuta kuin palavasti elää.
Mutta ei se ollut sitä.
Se oli vain herätys sille, että alkaisin kuunnella itseäni ihan oikeasti. Huomasin, että on myös olemassa toinen maailma kuin se pinnallinen, tavarakeskeinen arkimaailmamme. Kutsuttakoon sitä nyt henkiseksi kasvamiseksi tai henkiseksi heräämiseksi. Se opetti minut tuntemaan ja vaistoamaan asioita aivan eri tavalla. Löysin sisältäni ne rikki menneet palaset ja pikkuhiljaa aloin kokoamaan niitä. Aloin kokoamaan itseäni uudelleen. Sain myös aivan uusia palasia joilla saatoin korjata niitä paloja jotka eivät enää kuuluneet minuun. Matkan varrella sain myös paljon apua "aivan yllättäen" kun pääsin esimerkiksi Lifecoaching harjoitusasiakkaaksi tai Hyvänolon hormonidieetti pilottiryhmään. Kun tarvitsin apua, niin sitä ilmaantui.
Jossain vaiheessa jo ajattelin, että myös liikunta-palanen ei olisi enää minun palaseni. Hyväksyin sen, että kuntosali vaihtui metsälenkkeihin ja joogaan. Kunnes yhdessä vaiheessa alkoi tuntumaan varovaisesti siltä, että ehkäpä...
Ja kuinka olenkaan siellä onnellinen taas ja nyt kuuntelen tasan itseäni enkä ketään muuta. Treenaan juuri niin usein kuin tuntuu oikeasti hyvältä. Enkä mene salille jos ei huvita. Yllättäen se huvittaakin paljon enemmän, kun on oikeasti vapaus päättää myös toisin. Kun on menettänyt jotain ja sen saa takaisin, sitä arvostaa aivan todella paljon. Joka kerta salilla leijun suurinpiirtein onnenpilvi nro seitsemällä, koska olen vain niin onnellinen siitä syystä että ylipäätänsä vain voin olla siellä.
Enkä unohda myöskään metsää, jossa kävelin ja kävelin ja kävelin ja tein sovinnon itseni kanssa. Opin, että on aivan sama oikeasti mitä muut ajattelevat jos vaikka halaan puuta. Yleensä niitä naurattaa vaan, iloiseksi siis tulevat, sehän on hyvä juttu. Metsä on se paikka jossa kuitenkin kaikista vahvimmin tunnen eläväni ja tunnen olevani yhtä koko maailman kanssa. Kuntosali antaa minulle voimaa liikkua siellä, tekee minut fyysisesti vahvemmaksi. Metsä tekee minut henkisesti vahvemmaksi.
Ja jos miettii sitä iiveä, joka silloin 20 vuotiaana poltti tupakkaa, söi roskaruokaa, oli koukussa Pepsi Maxiin ja energiajuomiin. Niin voi elämä. Kaipa sekin piti elää ja kokea. Ja nyt kun ajattelee niin sillä ruualla ja elintavoilla ei ollut ihme että olin todella pahasti masentunut.
Nyt olen oppinut ettei kehoni esimerkiksi kestä juurikaan kofeiinia. Minun kehoni rakastaa vihreää ja kaikkia kasviksia. Minun kehoni rakastaa sitä, että ruoka mitä syön on puhdasta, yksinkertaista ja aikalailla käsittelemätöntä. Olen antanut itselleni luvan myös nauttia niistä BicMäkeistä ja karkeista silloin tällöin, mutta viime aikoina olen todellakin ihmetellyt sitä kun niitä ei ole tehnyt mieli. Sen sijaan minun tekee mieli ostaa blenderi (etenkin kun sen saa 15 eurolla) ja kasa vihreitä vihanneksia. Vapaapäivien alkamisen kunniaksi ei ole tarvinnut vetää suklaalevyä vaan Friida munat ja graavilohi gluteenittoman riisipiirakan ja 5am kaakaon kanssa on nykyään sellainen herkku jolla itseään haluaa palkita.
Olen niin kiitollinen siitä mitä elämälleni on tapahtunut vuonna 2016. Vuoden 2015 jälkeen olin sitä mieltä, että vähän vähemmän vauhdikas vuosi riittäisi. Olin aika väsynyt sen vuoden henkisiin ravisteluihin. 2016 olenkin saanut keskittyä enemmän fyysiseen olemukseeni, unohtamatta myöskään sitä henkistä polkua, joka ei ehkä ole ollut niin ravisteleva ja rytisevä, ehkä ennemminkin olen voinut toivoa, luottaa ja todellakin uskoa että kyllä se elämä kantaa. On mahdollista olla onnellinen. On mahdollista olla terve. On mahdollista olla vähän hörhö ja olla ylpeästi peittelemättä sitä. Ja se alkaa näkymään pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, että voi olla se mikä oikeasti on.
Mielenkiinnolla odotan sitä, millaiseksi vuosi 2017 muodostuu. Erään teorian mukaan sen pitäisi olla uuden 7 vuoden syklin alku. Edellisessä 7 vuoden syklissä synnytin uuden ihmisen (tyttäreni, joka on nyt 7 vuotias) ja tavallaan myös itseni uudelleen. Mielenkiintoista on siis nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä jotenkin on sellainen iso tuntuma siitä, että jotain tulee tosiaan tapahtumaan.
Ja ettei kaikki olisi pelkkää viherpirtelöä niin tästä löytyy meidän perheen tyttöjen piparkakkutaloluomukset, joita ollaan ahkeroitu viimeiset kaksi päivää aivan hiki hatussa. Homma on ollut välillä ihan katastrofaalisen kamalaa, mutta loppujen lopuksi niin ihanaa tehdä tätä oman tyttären kanssa. Tänä vuonna joulukin tuntuu jotenkin todella erityiseltä, erityisen ihanalta 💗 on ihana olla omassa kodissa oman pikku perheen kanssa. Ja olla ehkä onnellisempi kuin koskaan oman suuren rakkautensa kanssa. Ensi vuonna juhlitaankin 10v. hääpäivää 💗💗💗
iive
Tiesi on ollut huikea ja seuraamisen arvoinen. Olen vasta oman tieni alussa, minun tarinani on hieman eritahtinen kuin sinun-mutta kuitenkin monesta kohtaa samankaltainen. Olen pitkään miettinyt, että minun täytyy vaihtaa elämäni suuntaa, kerännyt rokeutta ja sitä itsekuriakin. Sitäkin tarvitaan, ainakin alussa. Elin elämäni ensimmäiset vuodet, nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni hyvin terveellistä, puhdasta, liikkuvaa elämää. Sain lapset. Tragedia, jonka koin lähes kolmekymppisenä, oman lapsen kuolema sai minut putoamaan välinpitämättömyyteen - lintujen laulukin lakkasi kuulumasta. Kymmenen vuoden ajan olen polkenut samaa uraa, piiloutunut ja ollut ahdistunut. Toki pikkuhiljaa elämään on tullut myös iloa, värejä ja lintujen laulukin kuuluu taas. Toipumista on tapahtunut pikkuhiljaa. Olen löytänyt elämääni merkityksiä. Ja yksi olisi oppia lempeästi pitämään huolta itsestä ja lähimmäisistä. Sinun blogisi on toiminut innoittajana, värikkäine kauniine kuvineen ja ajatuksia herättävine teksteineen. Luen tätä uudelleen ja uudelleen ja teen muutoksia ruokavalioon ja liikkumiseen päivittäin. Jotkut vanhat tavat istuvat tiukassa, mutta vielä minä tavallasi tulen toteamaan: "ei tee mieli. " Kiitos Iive.
VastaaPoistaSinulla on Maria valtava kokemus menneisyydessä. Onneksi tunnut alkavan toipumaan siitä ja elämääsi on tullut iloa ja värejä.
PoistaIhana että olen voinut olla innoittajana <3 olen siitä hyvin kiitollinen, että olet tälläisen kokemuksen kirjoituksistani saanut <3
Kaikilla meillä on merkitystä ja kaikilla meillä on oikeus kokea värikäs, iloinen elämä tavalla tai toisella. Onni asuu siellä sisällä, ei siellä ulkopuolella.
Voi Iive miten olen onnellinen sinun upeasta muutoksestasi ja onnellisuudestasi <3 <3 <3 Tekstejäsi lukiessa ilon liikutus nousee sydämestä. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen aiheita, voimaannuttava luonto, käsittelemätön ruoka, liikunta jne. Kun luen onnen sävyttämiä kirjoituksia saat minut toivomaan, että asuisimme lähemänä toisiamme ja voisimme tutustua. Sinun lainen ystävä olisi todella hienoa.
VastaaPoistaUskon että meistä tulisi oikein hyviä ystäviä jos asuisimme lähempänä toisiamme kun näinkin pelkästään nettituttuuden perusteella on jotenkin niin tutut jutut <3 Mutta eihän sitä koskaan tiedä jos elämä lähemmäksi kuljettaa!
PoistaMoi iive pitkästä aikaa! Minä en ole reiluun vuoteen käynyt lukemassa kenenkään blogeja, omanikin poistin. Syynä nämä jatkuvat telakat, niiden loppua ei näkynyt. Oli pakko repäistä irti ittensä ihan täysin kun ei vaan enää pystynyt lukemaan kenenkään kuulumisia ilman että omat fiilikset laski. Tänään päätin tulla takaisin, tämä on toinen teksti jonka luen ja tämä on aivan huippua :) Tuli hyvä mieli kun sain lukea nämä sinun kuulumiset, hienoa että elämään on löytynyt punainen lanka joka tuntuu olevan vahvaa tekoa! Mahtavaa kyllä ollut huomata myös se, että taitaa suurin osa seuraamistani bloggaajista blogata edelleen...
VastaaPoistaMites mulla nyt tähän jäi vastaamatta!
PoistaIhan mahtavaa, että oot back!