Luontoyhteydestä

Vietin viime viikonlopun Luontoyhteyden ohjaaminen opetus ja ohjaustyössä-kurssilla. Uusi työnantajani tuki jopa kurssille osallistumista ja olinkin tästä positiivisesti yllättynyt ja ilahtunut. Varsinaisestihan jatkossa luontoyhteyden ohjaaminen omassa työssä kun ei maksa mitään, mutta voi antaa paljon, joten sinänsä varmasti hyvä investointi.

Vaikka sainkin kurssista todella paljon inspiraatiota työhön, niin vielä enemmän sain siitä itselleni. Harjoitukset teimme oman itsemme kautta ajatellen ja kokien, joten aikalailla aikamoinen itsensäterapioimis-viikonloppu tuo sitten oli. Viikonlopun jälkeen kyllä tuon huomasi, sillä niin sippinä olin alkuviikon.

Käsittelimme kurssilla paljon taustainformaatiota mm. luonnon terveysvaikutuksista, eri metodeista ja lisäksi perehdyimme hommaan myös ihan käytännön harjoituksilla. Omat viikonlopun harjoitussuosikit olivat aistiharjoitus ja lapsuuden muistoharjoitus.

Aistiharjoituksessa olimme ulkona. Seisoimme piirissä silmät kiinni ja ohjaaja ohjasi harjoitusta sanallisesti. Harjoituksessa keskityttiin omien aistien avulla ympäröivään luontoon. Viimeiseksi vasta avattiin silmät. Tätä harjoitusta aion tehdä tästä lähtien luonnossa liikkuessa. Odotan oikein kesää jolloin voin riisua kengät ja seisoa paljain varpain hiekalla tai kalliolla.

Lapsuuden muistoharjoituksessa käytimme Isla Peuran ihania Luonnonvalo-kortteja. Jokainen valitsi itselleen kortin josta tuli mieleen jokin lapsuuden luontoon liittyvä muisto. Ajatuksena omaan päähän tuli heti järvi ja uiminen, mutta kun näin tämän kuvan pitkospuista niin nappasin sen heti. Oli aika wau tuntemus humpsahtaa lapsuuteen ja mieleen tulvivat äänet ja tuoksut pitkospuilta. Tämä harjoitus oli ehkäpä siksi niin ihana koska se oli niin onnentäyteinen ja kepeä, molemmat asioita joita tässä normaalissa raskassoutuisessa elämässäni tarvitsen paljon paljon lisää.

Luonnon terveysvaikutuksiin liittyvistä keskusteluista jäi vaikuttavimmin mieleen niiden syntymekanismi. Tai ainakin ajattelutapa niiden syntymisestä, jonka koetan jotenkin selittää tähän...

Ihminen on alunperin syntynyt luontoon ja elämään yhteistyössä luonnossa ja sen kanssa. Teollistunut ihmiskunta on kuitenkin rakentanut ja oikeastaan ulkoistanut itsensä luonnosta jolloin kehomme ja mielemme reagoivat sairastuttavasti. Kun palaamme luontoon, palaamme oikeastaan omaan luonnolliseen ympäristöömme ja tällöin kehommekin alkaa palautua luonnolliseen tilaansa.

Jos ihminen on kovinkin eriytynyt luonnosta, voi olla ettei tätä ehkä tapahdu, mutta ainakin itse koen luonnossa olevani enemmän "sisällä" omassa elämässäni ja kehossani.

Haluan antaa tämän kokemuksen myös lapselleni. Tähänkin sain kurssilta paljon eväitä. Luonto-Liiton kevätseuranta on siis startannut ja Lintunen innostui myös Pihka-luonnonharrastusmerkin ansaitsemisesta. Kirjoitammekin näistä jutuista yhteiseen Luontotutkijat-blogiimme🌳
Luonnossa liikkuminen on myös oivaa liikuntaa, sitäkään ei ole syytä unohtaa. Tänäänkin puuhailimme ulkona Pihka-tehtävien kera useamman tovin ja käveltyä tuli siinä samalla jo ihan hyvänmittainen matka ihan huomaamatta. 

Tänään yllätykseksemme löysimme myös ensimmäiset leskenlehdet ja pääsimme merkkaamaan ensimmäisen havainnon kevätseuranta-kaavakkeeseen.
Ja kuin sattumalta kadonneet kiikaritkin löytyivät juuri tänään, kas kummaa 😊

Koska Luontoyhteys-ohjaaja ei ole mikään suojattu nimike niin voisinpa siis nimittää itseäni siten jos niin tuntisin. Ehkäpä joskus tunnenkin olevani. Nyt olen vain noviisi vielä.

Erittäin onnellinen olen tässä hetkessä ollut siitä, että ainakin juuri nyt tuntuu siltä että shokkivaihe työn suhteen on ohitse. Ja kaikesta mullistuksesta ja perehdyttämisestä ja asioiden huolehtimisesta syntynyt lievä burn out tuntuu myös hieman hellittävän. Uskon tästä toipumisen olevan hidas prosessi ja varmasti tulee vielä takapakkia, mutta onneksi juuri nyt tuntuu asian suhteen hyvältä sen kuristavan tunteen sijaan.

iive