Tunnolliset Tytöt

En tiedä milloin tunnollisten työpanos muuttui vähemmän arvostettavaksi ja merkittäväksi? Tapahtuiko se silloin kun laadun sijaan tärkeimmäksi arvoiksi yrityksissä muuttuivat halvat tarjoukset-suuret voitot vai mikä muutti tilanteen? Silti kuitenkin tuntuu siltä, että elämästä on hävinnyt pitkäjänteisyys ja näin ollen meitä Tunnollisia Tyttöjä ei enää tarvita. Tarvitaan tyyppejä jotka saavat kaiken näyttämään nopeasti innovatiivisen hyvältä, aivan sama miltä lopputulos näyttää vaikkapa vuoden päästä.

Muuallakin Tunnollisia Tyttöjä syytetään ylitekemisestä ja uupumisesta kun he tekevät vain työnsä. Välillä mietin, että miksi ei syytetä niitä jotka jättävät työnsä tekemättä? Tunnolliset Tytöt kun monesti joutuvat nekin tekemättömät työt tekemään. En ihmettele että uuvutaan. Mutta onko tarkastelun paikka sen kohdalla, joka työt jätti alunperin tekemättä vai sen kohdalla joka ne teki ja sitten uupui?

Pitäisi tietenkin osata sanoa ei. Kaikkeen pitää nykyään osata sanoa ei, jopa omalle päälle, omille ajatuksille ja vaatimuksille.

Olen elämässä opetellut sanomaan ei kaloreiden laskemiselle, liikuntapäiväkirjoille, ulkonäkövaatimuksille, photosopattujen kuvien vääristämälle kauneusihanteille. Olen opetellut sanomaan ei ruuan demonisoinnille, josta voisi kirjoittaa melkeimpä kokonaisen kirjan.
Ja nyt minä sanon ei Tunnollisten Tyttöjen dissaamiselle!

Olen opetellut sanomaan kyllä itselleni. Olen opetellut sanomaan kyllä armolle, rakkaudelle ja ilolle. Olen opetellut sanomaan kyllä kehoni kuuntelemiselle, se kyllä kertoo mitä minun pitää syödä ja miten minun pitää liikkua jos vain tarkasti kuuntelen.
Olen opetellut sanomaan kyllä surulle, huonolle fiilikselle ja alakuloisuudelle.

On ihan yhtä normaalia olla joskus alakuloinen ja vetämätön kuin olla välillä iloinen. Olisi aika kummallista jos elämän vastoinkäymiset ja surut eivät tuntuisi missään. Ei ole normaalia olla koko ajan positiivinen jos elämä viskoo kuraa niskaan. Silloin on lupa masentua tai olla surullinen, se on aivan normaali reaktio.

Tämä Tunnollinen Tyttö on tällä hetkellä alakuloinen. Hänestä tuntuu ihmeelliseltä, että häntä käsketään himmaamaan vähän. Ihan kuin sanottaisiin, että jätä vaan osa töistä tekemättä. En ymmärrä tätä. Jos työpäivän aikana on tehtäväksi esimerkiksi 10 tehtävää, niin montako sitten tehdä jos "himmataan" vähän. Tehdäkkö 9, 8 vai 5? Kuka tekee ne tehtävät jotka jätettiin tekemättä?

Kotona asian kanssa on erilailla. Jos jätetään astiat tiskaamatta löytyvät ne tiskialtaasta seuraavanakin päivänä hyvin todennäköisesti. Silloin ne tiskialtaassa odottavat astiat eivät rasita eivätkä haittaa, koska ne voi hoitaa kotona sitten kun jaksaa (tai kun astiat loppuvat :D )

Onneksi viikon 168 tunnista ne 128 tuntia ovat aivan vapaasti omassa käytössä. Silloin voit päättää itse mitä arvostat ja mihin panostat. Mille sanot ei ja mille sanot kyllä.

Eilen sanoin kyllä suklaapatukalle, tänään sanoin kyllä sitruuna-inkivääri-minttu-vehnänoras-mehulle. Suklaapatukasta ei kuvaa saanut, niin nopeasti se katosi.

iive