Onko täällä enää ketään?
Jos on niin kuinka ootte voineet tän hulluuden keskellä?
Nyt ehkä jo vähän helpottaa?
Täällä ensimmäiset korona-viikot sujui ihan ok, tosin aika hektisesti. Tuo hektisyys on tavallaan edelleenkin jatkunut, mutta nyt olen vetänyt sille rajan ja koulun kesätaukokin on auttanut asiaa kun sai kaikki kurssit suoritettua vihdoin läpi. Toisaalta tuli myös aivan hirveä suru, enää ei opinnoista ole jäljellä kuin syksylle siirretty työharjoittelu.
Joten mitä siis on kuulunut nämä "hiljaiset" viikot? Hiljaisuushan on ollut oikeastaan vaan blogihiljaisuutta ja somehiljaisuutta. Oma elämä ei siis tosiaankaan ole ollut hiljaista.
Suoraan sanottuna siis sarjatulella nukkumista, sarja-maratoneja, jatkuvaa koomailua, töiden ja koulun pakkopuurtamista, tolkutonta herkkujen syömistä, viikonloppuisin viinin lipittämistä ja matalaa mielialaa...
Toki välillä on ollut intopiukeena juttuja ja ihan älyttömän hyviä hetkiä, mut enemmän oli noita muita fiiliksiä.
Olen todella paljon miettinyt sitä millaisessa kehossa olisin tyytyväinen? Tarvitseeko minun jatkuvasti hakea jotain optimia? Tällä hetkellä paino oli noussut muutaman kilon sinne epämukavuusalueen puolelle, joten toimenpiteet tämän suhteen on otettu viimein käyttöön. Tai siis palasin siihen MINUN omaan hyvään juttuuni. Siihen, että mikään ei ole kiellettyä vaan kaikki on enemmän kuin OK, mutta järkevästi. Edelleen syön herkkuja - mutta en joka päivä ja yritän valita fiksummin.
Kevään aikana mä menin jotenkin todella syvälle taas siihen, että mitä "voi syödä" ja mitä "ei voi syödä" ja kadotin myös täysin sen fiiliksen mikä mulla oli mun kehosta viime vuonna. Sen fiiliksen kun rakastin ensimmäistä kertaa olla mun kehossa, viihdyin niissä omissa nahoissa ja mikään ei ahdistanut. Aloin tuon sijaan nähdä vain virheitä, sitä minkä täytyisi muuttua. Ajoiko se minua kohti muutosta, jotain parempaa? No ei todellakaan!
Nyt mä täältä jäätelö, sipsi, viinilandiasta olen koettanut nousta taas siihen mun omaan hyvään oloon ja kiitollisuuteen. Aika hyvin se on onnistunutkin. Pieni järkeistäminen teki jo isoja muutoksia kun hiilaripöhötys laski. Eniten vaikutusta on kuitenkin sillä mitä itsestään ajattelee siellä pään sisällä. Millä silmillä itseään katsoo?
Uskon, että tuo omasta voimasta tipahtaminen oli iso osa myös keväällä ollutta siitepölyallergiahässäkkää. Koskaan mulla ei ole ollut tällaista ja kun soppaan lisätään huono ruokavalio ja kaikki ne uutiset siitä kuinka nyt just on vaarallista hengittää... kuvat kasvomaskeista, kuolleisuustilastot, hengityskonejutut.... no joo ei ihme että oireiluttaa!
Aloin taaplaamaan siis Maria Nordinin Eroon oireista kurssia läpi uudelleen ja hoin itselleni, että on turvallista hengittää. Ja taas sain todeta, että toimi, mutta työtä se vaatii edelleenkin. Etenkin kun käy "ihmisten ilmoilla" tai lukee uutisia tai katsoo tv:tä.
Ja auttaahan kesä tähän ihan hirveästi. Kesä ja kasvimaa, kesä ja uiminen, se että pystyy jo uida järvessä edes jokseenkin kunnolla... ja ennen kaikkea tähän auttaa kesä ja kesälomatournee miehen kanssa. Se että pääsee miehen työmatkalle mukaan kotona yksin kökkimisen sijaan. Yht'äkkiä fiilis on vaan niin sata kertaa parempi kun saa muutaman jutun pääkopassa kuntoon, piirtelee itselleen pari rajaa ja saa elämäänsä takaisin aika monta juttua mitkä oli poissa.
Terveiset siis kesälomatourneelta ja tosiaan jo paremmista fiiliksistä! On käyty lenkillä, taidemuseossa, terassilla, naku-uinnilla, vietetty parisuhdeaikaa ja jos vallan vaikka mitä! Ja fiilis on vaan niin sata-nolla parempi kuin kuukausi sitten!
Hienot hetket eivät ole sattumaa... joo ehkä niiden eteen voi itsekin tehdä jotain.
Kenkäverossa piipahdin moikkaamassa näitä tovereita kun miehellä oli duunia.
Kukkiakin oli jo...
Punkaharjulla käytiin metsässä ja mä naku-uinnilla Saimaassa. Koska oli vaan ihan pakko ja uikkarit & pyyhe hotellissa Savonlinnassa... mikäs siinä pulikoidessa "keskellä metsää". Tai oli tuo ihan uimaranta, muttei siellä ketään missään ollut.
Hotellissa sai nukahtaa auringonlaskuun...
Ja aamulla lainasin sähköfillarin ja ajelin pari tuntia ympäriämpäri Savonlinnaa. Löysin myös paikkoja joista en ollut tiennyt mitään (en vaikka kaupungissa 20v sitten olen jopa asunut, tosin silloin olin niin masentunut ihmisraunio, että ihme et ylipäätänsä muistan sieltä yhtään mitään).
Kuopio viimeisenä - ja terassille! Koska ne oli auki ja viikonloppu menee töissä.
Oikeasti ei tuo tarvitsisi mitään "syitä".
Terassilla skumppaa auringossa, koska tahdoin, koska just niin oli hyvä.
Kuitenkin tämä omasta voimasta tippuminen osoitti täydellisesti sen, mitä elämässä arvostan, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja kuinka haluan elämääni elää että se on mielekästä. Mitkä asiat herättää mun sisällä intohimoa ja mitkä latistaa. Myös oppitunti omien fiilisten sotkeutumisesta muiden fiiliksiin tuli otettua. Jos mulla on kaikki hyvin jonkin asian suhteen ja jollakin toisella ei ole, niin vois olla joo parempi, että pysyisi siinä omassa hyvässä fiiliksessä eikä menisi siihen toisen fiilikseen mukaan. Tämä kuvio on mulle tuttuakin tutumpaa ja näköjään elämä aika-ajoin tarjoilee sitä mulle tasan just niin kauan kunnes en enää tipahda siihen.
Toivottavasti voit hyvin ❤️
Rakkaudella
iive
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)