tiistai 11. lokakuuta 2011

Itämeren ruokavalio

Tästä ruokavaliosta on ollut aika paljon juttua eri medioissa. Mitä mieltä te muut olette? Hyvä juttu vai alkaako jo "turhien" ruokavalioiden keksiminen riittää? Eivätkö ihmiset osaa syödä ilman suosituksia ja mikä onkaan suositusten lähtökohta? Terveellisyys vai markkinatalous?

Itämeren ruokavaliossa: 
Kolmion alaosa koostuu kasviksista, keskiosa täysjyvätuotteista. Väliosassa ovat proteniinilähteet ja uutena ryhmänä niin sanotut hyvän rasvan lähteet. Kolmion kärjessä olevia tuotteita, kuten voita ja makeisia, syödään vain harvoin ja vähän. Ruokakolmiosta näkee yhdellä silmäyksellä, missä suhteessa eri ruoka-aineita on hyvä käyttää. Omia ruokavalintoja voi verrata tähän. (ruokatieto.fi)

terveyskirjasto.fi



Herkut (!)



Proteiininlähteet ja hyvät rasvat



Täysjyvätuotteet (plus peruna, riisi, pasta ym.)



Kasvikset





Kolmio on syntynyt Diabetesliiton, Sydänliiton ja Itä-Suomen yliopiston ravitsemusasiantuntijoiden yhteistyönä.

Kun kuvaa verrataan vanhaan ruokapyramidiin niin itse huomaan ainakin positiivisia muutoksia. Näin opetettiin terveellistä ravitsemusta vielä muutama vuosi sitten ainakin minulle.



 Rasvat



Maito ja lihatuotteet




Kasvikset




Viljatuotteet



Itse pidän tästä uudesta ruokavalio-suosituksesta aika paljon. Erityisesti ruokavalion pohjana olevat kasvikset, juurekset ja marjat miellyttävät. Oma asenne ja lähtökohta ruuanlaitossa suuntautuu koko ajan kohti tätä entisen mitä söisin tänään jauhelihan tai makaronin kanssa. Tämä on mahdollistanut laadukkaampien lihojen käytön kun sitä lihaa nyt ei tarvitse olla niin paljon kuin ennen!

Haasteina omassa ruokavaliossani näkisin ohran käytön opettelemisen riisin sijaan ja kasvisruokapainotteisemman ruokavalion. Ohra on aina tuntunut jotenkin hmm.... epämiellyttävältä? Mauttomalta? Olisiko kellään hyviä vinkkejä tähän?

Kasvisruuan laittamisen este on tuo perheen miespuolinen jäsen... vaikka hän mielellään syökin kasvisruokaa silloin tällöin niin ruoka ilman lihaa on, no ei kuulemma ihan niin oikeaa ruokaa ;D

Helsinkiin on muuten aukeamassa uusi valtava maatilatorikompleksi. On tuottajaa ja ravintolaa, oi mä olen niin kade! Lisää informaatiota löytyy Kemikaalicoctail-blogista!

Erityisesti tulevaisuudessa toivon aitojen ruoka-aineiden aseman muuttumista luksustuotteista tavallisiksi raaka-aineiksi.

4 kommenttia:

  1. Tuntuu, että nykypäivänä on jos jonkinlaista ruokavaliosuositusta ja joskus miettii mikä niissä on motiivi todellinen terveys vai markkinatalous. Siksipä varmasti monen on vaikea löytää se paras, itselleen toimivin vaihtoehto. Näkisin kuitenkin, että hyviä muutoksia on tässä Itämeren ruokavaliosuosituksessa. Meilläkin tahtoo vähän olla tuo avokki esteenä kasvisaterioille. Ne on liian kevyitä hänen mielestään :D
    Ja postauksen lopussa olleeseen toiveeseen on helppo yhtyä. Ei laadukkaiden raaka-aineiden, lähiruuan pitäisi olla mitään luksusjuttua vaan jokaisen saavutettavissa olevaa. Raha ei saisi ratkaista millaisista ruoka-aineista ruoka on tehty, mutta valitettavasti raha ratkaisee. Olen monen kuullut sanovan, että söisi enemmän lähiruokaa ja luomuruokaa, mutta ei ole siihen varaa.

    VastaaPoista
  2. Minä pidän myös tästä uudesta pyramidimallista ja olin itse asiassa pari viikkoa sitten ravitsemusaiheisella luennolla opiskelujeni puolesta. Siellä juuri luennon pitänyt ravitsemusterapeutti esitteli tämän uuden pyramidin. Hän antoi myös hyvän ohjesäännön kasvisten, marjojen ja hedelmien syömisestä: 6 kourallista ja 6 eri väriä päivässä.

    Meillä myös ongelmia toteuttaa enemmän kasvispainoisempaa ruokavaliota, kun tuo avokki vannoo meillä myös lihan perään. Tämän vuoksi sosekeittojenkin toteutus on jäänyt vain suunnittelu asteelle ;)

    Niin ja yhdyn sinuun ja edelliseen kommentoijaan, että kyllä lähiruuan tulisi ehdottomasti olla jokaisen saavutettavissa. Itsekin söisin enemmän luomua, jos olisi taloudellisesti varaa :/

    VastaaPoista
  3. Tiitula: Sosekeitot saa muuten uppoamaan aika hyvin kun tarjoilee niiden kanssa ruisleivästä tehtyjä krutonkeja ja vaikkapa pekonikuutioita tai ihan mitä tahansa lihaa sekä raejuustoa/turkkilaista jogurttia!

    Raavainkin mies syö ihan mitä vain jos siinä on pekonia päällä ;D Eikä sitä tarvitse olla paljoa!

    Meillä on onneksi päästy siihen vaiheeseen, että pääasia ei ole lihan määrä, kuhan sitä vain ON siinä ruuassa edes vähän! (Ja joku päivä mä tyynesti jätän siitä intialaisesta broileri-tofu-jogurttikastikkeesta sen broilerin pois enkä sano mitään....)

    Mutta tottahan se on, että kasvisruuat jäävät helposti liian kevyiksi, varsinkin laihduttajalle jolle on iskostettu päähän; ei rasvaa, ei kaloreita... mutta kasvisruokiin tungen ainakin itse surutta kermaa jne. sillä mites muutoin siitä sais energiaa?

    VastaaPoista
  4. Enpä olekaan tullut ajatelleeksi, että sosekeittojen kanssa voisi tarjoilla pekonia! Täytyykin ottaa kokeiluun. Menee varmasti hyvin alas mieheltäkin ;D

    Olet kyllä oikeassa, että helposti sosekeitot jäävät liian kevyiksi laihduttajalle, joten pekoni/kerma lisää energiaa hyvin :)

    Kiitti tästäkin vinkistä!

    VastaaPoista

Kiitos :)