Viime yönä mut valtasi otteeseensa kuolemanpelko. Olen niin katkera itselleni siitä, että joskus "en olisi jaksanut elää", sillä nyt minulla on niin paljon menetettävää. Toki tavallaan tiedän, että panikoin "turhaan", mutta minkäpä sitä ihminen itselleen voi.
Samalla kun pelkään tätä niin samalla mietin sitä, kuinka olisi ihana tiputtaa ne viimeiset roikkuvat kilot, ne joiden pitäisi olla poissa jo. Siis aivan hullua! Mietin kuolemista ja laihduttamista yhtä aikaa???
Mutta eipähän siitä mihinkään pääse, että Voimaa-projekti on mulle niin tärkeä. Välillä on tullut syötyä kaikenlaista "mitä ei pitäis", mutta siitä huolimatta projekti elää mukana aivan koko ajan. Haaste-osioon päivittelin liikunnat ja 13 liikuntapäivää on kasassa kaikesta huolimatta. Toki arkiaktiivisuuteni on huomattavasti alhaisempi kuin normaalisti, mutta silti olen ylpeä siitä, että olen jaksanut koittaa pysyä liikkeellä.
Eilinen salitreeni meni hyvin olosuhteisiin nähden. Eihän se oikeasti ole mitään "oikeaa treenaamista", mutta tyhjää parempi kuitenkin! Tälle päivälle pitäisi keksiä jotain tekemistä, saas nähdä minkä ääreltä sitä itsensä löytää. Onneksi olotila on muuttunut "koko ajan ihan huonona" tilasta "aaltoilevaan huonouteen".
Ihmismieli on kovin kumma, miten ajatukset seilaa laidasta laitaan.. Mullakin on täl hetkel kauhee ahdistus, kun on jotenkin paksu olo.. Ja välil tulee niitä päiviä kun tajuaa että hei, oon normaalipainonen jo, miks pitää murehtia jostain vatsamakkaroista kun on paljon muutakin :/ Voimia sinne!
VastaaPoistaOn se vaan ihminen kumma laitos, me naiset varsinkin :D
Poista