Viimeinen lomaviikko

Huomenna alkaa taas arki töissä kaiken sairastelun ja loman jälkeen. Jännittää kovasti kuinka tulen jaksamaan työn, kodin ja oman projektin. Ja tottakai se oma projekti on sitten se josta joustetaan. Lisäksi työkavereiden suhtautuminen sairauteeni ja poissaolooni jännittää. Suhtautuminen kun ei aina ole niin yksinkertaista, varsinkin kun kasvain ei törrötä suoraan otsastani, se ei näy mihinkään, joten sen aiheuttamia vaikutuksia on toisten vaikea ymmärtää. Enhän itsekään oikein aina ymmärrä.
No, se siitä. Töihin on palattava, pelot on voitettava ja jatkettava matkaa.

Valtavat määrät metsämansikoita pitivät huolta vaeltajan energiatasapainosta.

Viimeinen lomaviiko sujuikin yllättävän hyvissä merkeissä. Sadetta luvattiin jokaiselle päivälle, mutta yllättäen sitä ei sitten kovin satanutkaan siellä missä me oltiin menossa. Joka päivä oli hyvät mahdollisuudet liikkua kun vain käytti mielikuvitusta.

Maanantaina kävin aloittamassa keskustelukäyntejä kasvaimesta toipumiseen ja heitin perään kevyen juoksulenkin Muuramejoen luontopolun maisemissa. Nollaus juoksemalla keskustelun jälkeen oli kyllä aikamoisesti tarpeen, sillä harvoimpa sitä käy tunnissa läpi vieraan ihmisen kanssa 30 vuoden ajalta elämäänsä läpi ja varsinkin niitä kipeitä paikkoja.

Tiistaina jumpattiin leikkikentällä ja Lintunen oppi ajamaan polkupyörällä sekä kiipeilemään hurjissa kiipeilytelineissä.

Keskiviikkona ajeltiin Joensuuhun 260km, matka kyllä tuntuu aina niin kamalan paljon pidemmältä. Siellä kävin kävelemässä ensin Utran Saarilla 2km, jonka jälkeen juoksin Utrasta kohti Joensuun keskustaa 5km. Tämä oli ensimmäinen oikea kunnon juoksulenkki aikoihin, pelkkää juoksua ilman kävelypätkiä välissä. Kotona juostessa kun mäet pakottavat kävelemään välissä, sillä voimia ei niitä ole vielä juosta. Joensuussa on niin ihanan tasaista!

Torstaina treffasin rakasta ystävää aikojen takaa. Puhuttiin, käveltiin ja puhuttiin. Ja tietyt ideat ja ajatukset ja toiveet ja suunnitelmat tulevaisuudesta saivat sanallisen muodon.

Perjantaina kävin kampaajalla leikkauttamassa puolet tukasta pois ja vein lapset kylpylöimään ja Lintunen tajusi "uimisen" riemun tosissaan, sekä oppi laskemaan itsekseen lasten vesiliukumäestä, voi sitä riemua! Illalla suunnattiin vielä isojen lasten kanssa kätköille hemmetinmoiseen pusikkoon. Ei ehkä ihan järkeä ollut tuollaiseen paikkaan kätköä laittaa...

Lauantaina suuntasin Kotkanpolun vaellusreitille nollaamaan viikkoa, sairastumista ja yleensäkin omaa elämää. Ei ihan ollut sellainen palauttava lenkki kun ajattelin. Ziljoona inisevää ystävää ympärillä takasivat tietyn vauhtinopeuden. Ja reitin maasto takasi monipuolisen maasto-profiilin. Ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki... no onhan näitä nähty ennenkin.
Kotkanpolun kimppuun voisi käydä uudelleen syksyllä kun pakkaset ovat jo nipistelleet hirvikärpäset pois, mutta lumi ei vielä ole maassa. Saas nähdä kuinka silloin kävely sujuu. Nyt meinasi olla aika raskaat 7km.

Ensimmäiset kilometrit Kotkanpolulla olivat hieman tylsää maastoa. Onneksi luonnonsuojelualueelle päästyäni alkoi maisematkin muuttua ja samoin myös fiilikset itikoista huolimatta :)

Ampumaradalta kuuluva rätke hieman pilasi vaellustunnelmaa :(

Luonnon omat portaat. Rinne oli usemman sataa metriä pitkä.

Älä huido, ota ohovi! Juu ei riittänyt näille 3xOFF-suihkutukset. Hyvä risu kaikotti itikat.

Maisemaa harjulta

Mäntyjä <3

Viikon aikana tuli 29 juosten tai kävellen liikuttua kilometriä ja 14 liikuttua tuntia. Tänään minä vaan makaan, ehkä ;D

iive