keskiviikko 7. marraskuuta 2018

En ole enää outolintu

Viime viikot, kuukaudet ja oikeastaan vuodet ovat sisältäneet jatkuvaa asioiden prosessointia, muutosta. Olen aivan täysin eri ihminen kuin vaikkapa 3 vuotta sitten. Tai onhan minussa tietenkin jotain samaa, mutta lähes kaikki on muuttunut. Dharmada-illassa lauantaina sain muutoskortit, huokaisin, eikö tämä lopu koskaan? Ei ei lopu, minun tehtäväni on olla muutos. Muutos minulle ja ehkä joskus tulevaisuudessa myös jollain tavalla muille?

Tämä syksy on etenkin ollut henkisesti valtavaa muutosaikaa ja se jatkuu vaan. Energeettisesti marraskuu onkin aikamoinen
"Kiinnittäkää turvavyönne – tässä kuussa on korkeavärähteistä ja hurjaa kyytiä. Upeaa kuukautta."
Jennifer Hoffman
 
Olen keskellä prosessia joka siirtää minua vääjäämättä kohti jonkinlaista uudelleen syntymistä. Tähän asti olen elänyt jonkinlaisessa puolivälimaailmassa. Sen "normaalin ja tavallisen" ja sitten tiedostavan, erilailla esimerkiksi terveysasioita tai henkisiä asioita katsovan maailman välissä, mutta ei minulla ole enää paluuta "makaronilaatikko-elämään" niin kuin sitä kuvaan. Eikä siinä, makaronilaatikko-elämä on täysin hyvä sellaiselle, joka sitä haluaa elää, enkä väheksy sitä lainkaan, mutta minun elämääni se ei ole.

Muutokseni sisältää muunmuassa tavoitteen olla terve ja tätä olen työstänyt viime viikot aika intensiivisesti. Saa mitä haluat-kirjan myötä kirjasin liudan asioita joita elämääni haluan ja kirjan suosituksesta hankin itselleni luettavaksi myös Passion Testin.

Suhtauduin Passion Testiin aluksi aika epäileväisesti (onko tämä taas yksi hypetys lisää, mutta joka ei loppupelissä tuo mitään?), mutta kiltisti tottelin intuitiota, varasin kirjan kirjastosta, sain sen ja aloitin sen (sillä minusta tuntui, että tämä olisi nyt luettava ennen kuin jatkan Saa mitä haluat-kirjaa). Täytyy myöntää että yllätyin. Harvaa kirjaa lukiessa olen tuntenut noin intensiivistä energiaa. Ja kerrankin (tai itse asiassa taas kerran, olen kehittynyt siis!) olen pysähtynyt tekemään kirjan tehtävät vaihe vaiheelta vaikka tekisi mieli vain ahmia kirja loppuun.


Passion Testin avulla karsin haluamani tavoitteet 5 tärkeimpään, joihin keskityn nyt täysillä. Juuri nyt tärkein tavoite on olla terve ja hyvässä kunnossa. Tämän myötä olen paljon miettinyt sitä kuinka paljon elämä minulta vaatiikaan, että tämä toteutuu. Ei makaronilaatikko-elämää vaan 100% terveellisiä, säntillisiä elämäntapoja. Säntillisiä siksi, että niistä tulee automaattisia rutiineja ja rutiinien muodostuminen taas vie aikansa.

Joskus mietin, että on aika epäreilua, että teen niin paljon töitä tämän kaiken eteen ja siltikin etenemiseni asian suhteen on niin hidasta. Miksi joku voi syödä lähes mitä vaan, ok, kantaa ehkäpä muutamaa kiloa sen myötä, mutta olla terve? Miksi minä en ole? Jos minä toimisin niin, olisin työ- ja elämänkyvytön. Nyt kaiken tämän tuloksena olen kuitenkin työkykyinen ja onneksi etenkin elämänkykyinen ja kyllä minä olen siitä valtavan kiitollinen ja onnellinen, vaikka välillä siis hieman kärsimätön.

Toisaalta ei terveellinen elämä ole minulle sitten kuitenkaan minkäänlainen rasite kunhan saan elää sen kanssa omassa kuplassani. Ei tee mieli pullaa, vaan raakakakkua. Ei tee mieli leipää, vaan smoothieta jne. vielä toistaiseksi elämä pitää minua kiinni kuitenkin edelleen puolivälimaailmassa eikä päästä täysin sinne omaan kuplaan. Mutta se oma heimo lisääntyy hetki hetkeltä.


Tunnen, että Passion Test ja Saa mitä haluat-kirja sekä tänään alkava verkkovalmennus ovat siirtämässä minua nyt kohti suurempaa potentiaalia. Olen yhden elämän lopussa, luomassa jo uutta ja sitten hyppäämässä sinne. Luomisen energia on ollut viimeaikoina todella intensiivinen ja voimakas. Enää en voi - eikä myöskään halua perääntyä, en missään suhteessa, en terveydessä, elintavoissa, parisuhteessa, suhteessa muihin ylipäätänsä, en missään. Kaikki muuttuu lopullisesti. Onnellinen ja kiitollinen olen kuitenkin erityisesti siitä, että vaikka minä muutun ja minun elämäni muuttuu, niin se ei ole ajanut minua ja puolisoa erilleen vaan pikemminkin paljon, paljon läheisemmäksi kuin koskaan. Kaikki tämä on tuonut minulle myös paljon uusia ihmisiä ympärilleni, en ole enää tässä maailmassa outolintu vaan ihan normaali.


Upeaa tulevaisuutta myös sinulle ❤️

Rakkaudella
iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)