sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kauneuskuuri viikko1 - Voimaeläimiä ja hengitysharjoituksia

On ollut jotenkin todella kiireinen viikko. Kauheasti kaikkea hommaa mitä "pitäis" keritä tehdä, mutta hyvin on selvitty ja sain pidettyä välissä myös aivan täysin vapaan päivän missä sain univajetta korjattua aikas hyvin.

Olen mennyt nyt viikon ilman kahvia ja kyllä ällistyttää se ettei ole lainkaan ollut päänsärkyä. Kahvin sijasta olen aamuisin juonut rasvateetä Yogi tean Sweet chaista tai Ginger Lemonista. Ensi viikolla täytyy testata jossain välissä myös All In One Latte ja Puhdistuskuurin lämmin puhdistusjuoma.

Omaan rasvateeheni tulee siis haudutettua Yogi tean yrtti/mausteteetä n.3dl, teelusikalliset kirnuvoita, neitsytkookosöljyä, oliiviöljyä sekä ripaukset vaihdellen raakakaakaojauhetta, aitovaniljaa, ceyloninkanelia, kurkumaa ja cayennepippuria. Rasvateen kaikki ainekset ovat luomua, kuten rasvakahvissakin. Muutoinhan seilaan luomun ja ei luomun välillä, mutta näissä nopsaan imeytyvissä juomissa minulle luomu on oikeastaan ainoa vaihtoehto.


Otin myös poikkeuksellisesti nyt aloituskuvat Kauneuskuurille alkaessa. Tosin ei musta tunnu edes että olisin millään kuurilla, koska näinhän mä elän muutenkin joka päivä... että en tiedä tuleeko mitään 2 viikon muutoksia nyt sitten lainkaan (viikossa on tippunut puoli kiloa, mikä on erittäin hyvä) Pidemmän ajan muutokset minua nyt enemmän kiinnostaakin tietysti. Pitäisi muuten verrata niitä LIFWin alussa otettuihin kuviin, kunhan jaksaisi ne arkistoista kaivella.

Tällä viikolla erilaisia treenejä on tullut ihan kivasti, tosin aika palauttelevilla meiningeillä. Aloitin Hengitys- ja lantionpohjalihas valmennuksen treenit (valmennus saatu), jonka harjoitukset on olleet kyllä kivoja ja helppoja, mutta auts! niin tehokkaita. Tapani mukaan rauhallisesti on edetty. Kahdesti olen tehnyt nyt koko treenin eikä enempään pystyisikään ennen kuin syvät lihakset alkavat vahvistua.

Uimassa olen myös käynyt kahdesti ja nyt viikoloppuna taas hiihtämässä. Lisäksi pientä kävelyä, hyppyjä ja pomppuja sekä venyttelyä paljon, sillä kroppa veti itsensä ihan shokkiin viime viikonlopun hiihtämisestä. Saa nähdä kuinka käy nyt...


Hengitysharjoitukset on kyllä ihania. Nämä viikon yksi harjoitukset on minulle varmaankin kuukauden harjoituksia, sillä en halua hätäillä vaan tehdä asiat hyvin!


Intialaistyyppisesti maustetut lihapullat kasviskastikkeessa oli alkuviikon ruokaa. Kylkeen paljon, paljon kasviksia vielä. Tuo kastikehan koostuu siis blendatuista sipulista, tomaatista, kesäkurpitsasta, valkosipulista ja mausteista. Lihapullissa on jauheliha, pippuria, jeeraa ja suolaa.


Viikon paras ylläri oli Minä olen lehden facebook arpajaisvoitto, joka on aivan huikea kirja ja ihanat eläinkortit. Ja taas tätä mun elämää kun nostin ensimmäisen kortin, niin tietysti sieltä tulee mun oma voimaeläin Susi ❤️



Perjantaina posti toi SuSukirjan eli Olli Postin Supermarket Survivalin. Minähän sain ennakkolukea kirjan e-version ennen julkaisua, mutta koska fyysinen kirja on aina mulle se oikea kirja niin kiva on päästä fiilistelemään kirjaa ihan oikeasti ja halusin myös samalla tukea Ollia ostamalla kirjan. Tämähän on nyt Adlibriksen myydyimpien kirjojen listalla #1 eikä ihme, sillä niin mahtava kirja on kyllä kyseessä ja tärkeästä aiheesta.


Ja onnea on nykyinen elämä kun ei tarvitse herkuista luopua oikeastaan yhtenäkään päivänä, sillä pari palaa suklaata voi syödä aina. Foodinin kahvisuklaasta on tullut mun lemppari, tosin uutuudet Flow ja Happy Heart on myös aika ❤️❤️❤️ Kombucha sen sijaan on viikonloppuherkku. Oli näköjään tullut myös meidän lähikauppaankin sitä, niin Puhdistamolta kuin Kellaripanimoltakin.


Ihana aurinko on hellinyt meitä viikonloppuna ja tuo se vaan fiilistä niin paljon. Heti on enemmän kevät ja kesä mielessä. Vaikka yllättävän hyvin talven pimeyden tänä vuonna jaksoi kun opetteli löytämään kaunista ja hyvää jokaisesta kuukaudesta, vuoden ajasta ja hetkestä.




Lauantain ruuaksi tuli nyt hiilihydraattipitoisempaa settiä. Kvinoaa, paahdettua bataattia, lehtikaalia, herkkusieniä, halloumia, sipulia, mausteita ja kylkeen kunnon salaatti avocadolla. Oli niiiiin hyvää. Mukaan olisi voinut tyrkätä vielä vähän cashewpähkinöitä ja kikherneitä.


Illalla käytiin vielä yhdessä miehen kanssa kävelylenkillä, jos ei nyt niin jumiin menisi sitten hiihtämisestä. Käytiin tsekkaamassa mm. avantouintipaikka, minne en itseäni ole siis vieläkään saanut... mutta jo paikan näkeminen vaikutti positiivisesti ja seinästä löytyi hyvät ilmoittautumisohjeet ym. Tossuthan ostin jo viimeviikonloppuna joten nyt ei tarvitsisi kuin maksaa, hakea avain ja pulahtaa. Saa nähdä minä päivänä siellä sitten ollaan.




On oikeastaan jotenkin niin rauhallinen ja hyvä olla. Hyvä fiilis siis. Kaikki tapahtuu ajallaan ja omaa tahtiaan. Siitä on hyvä lähteä uuteen viikkoon.

Ihanaa viikkoa kaikille
Rakkaudella 
iive

2 kommenttia:

  1. Oma voimaeläimeni on joko ilves tai mantukimalainen. Tuo korttipakka vaikuttaa mahtavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kimalainen on aika ihana <3 <3 <3 Ilvekset on mielenkiintoisia. Meidän mäellä (vaikka asutaan ihan taajamassa ja niin sanotusti kylällä) asuu ainakin muutama Ilves! Joskus oon nähnyt niitä meidän kerrostalon pihalla, vaikka harvoin ne tänne ihan alas asti tulee. Mäellä asuvat näkee niitä paljon useammin.
      Kuulin miehestä jolle meditaatiossa oli tullut voimaeläimeksi Leppäkerttu <3 se oli kans aika hienoa!

      Poista

Kiitos :)