tiistai 5. helmikuuta 2019

Nähdäänkö Minä Olen Hyvinvointimessuilla?

Useamman vuoden ajan olen käynyt Minä Olen Hyvinvointimessuilla ja tästä onkin tullut minulle oikein perinne. Tänne on vain päästävä! Viime syksynä kävin ensimmäistä kertaa I Love Me-messuilla ja niistä varmaankin syntyy nyt syksyn perinne, joten on ihanaa, että on jotain mukavaa mitä odottaa niin syksyllä kuin keväälläkin.

Viime keväänä kävin reissussa yksin, sillä kukaan ystävistä ei innostunut sillä kertaa matkaan mukaan, mutta onneksi reissuun pääsin paikallisen Paraseuran bussimatkalla, jonka järjestelyt olivat oikein oivat ja hintakin edullinen. (Tänäkin vuonna tekevät matkan Jyväskylästä jos olet kyytiä vailla). Aamulla lähdettiin ja illalla myöhään palattiin. Aikamoinen reissu tällaiselle introvertimmalle tyypille. Mutta ihanasti mut otettiin bussissa vastaan ja juttuseuraakin sain matkalle.

Vuonna 2019 Finlandia-talolla Helsingissä 9.-10. helmikuuta järjestettävät Minä Olen -messut kokoavat yhteen kehon, mielen ja hengen hyvinvoinnista sekä ihmisen henkisestä kasvusta kiinnostuneet ihmiset. Laajan messukokonaisuutemme tarkoituksena on auttaa messuvieraitamme löytämään juuri omaan elämäänsä sopivia ja omaa hyvinvointia tukevia asioita.

Nyt messureissulle lähdetään muutaman naisen voimin ja yötäkin ollaan Helsingissä eli molemmat päivät saa nyt messuilla viettää. Ja täytyy sanoa, että on muuten vaikea valita mitä ja ketä kuuntelemaan menee ja kun näytteilleasettajiakin olisi kiva käydä katsastamassa (intuitio on valinnoissa kyllä valttia ja monesti etukäteisvalinnat muuttuukin usein ihan toisiksi sitten paikan päällä). Sellaista todella kiinnostavaa kuunneltavaa ja katseltavaa kun tuntuu taas kerran olevan huimasti! Mutta valintoja on tehtävä ja loppujen lopuksi aika pian ne omat messutärpit sieltä löytyi.

Päivät näyttävät kuluvan minulla ainakin Finlandia-salissa. Lauantain aivan ehdoton juttu on Deepthin VALOA levynjulkistamiskonsertti. Sinne on yksinkertaisesti vain mentävä, sillä Kirsi eli Deepthi on ollut omalla matkalla aikamoinen valon edelläkävijä mun elämässä ja uskon, että konsertista tulee aikamoisen maaginen ❤️ Kirsin työ etenkin naisten voimaannuttajina ja yhdistäjinä on ollut huikeaa. Minunkin messuseuralaiset on tämän työn tulosta ❤️

Sunnuntaina on kolmen aikamoisen kovan miehen trio tiedossa. Ilkka Koppelomäki avaa aamun - joo, olen jo ollut kaksi kertaa katsomassa häntä (I Love Me-messuilla ja Saa Mitä Haluat-luentokiertueella), mutta jotenkin silti tuntuu että vielä kolmas kerta kyllä menee vaikka en tiedä tuleeko sieltä nyt sinänsä mitään uutta, mutta vahva fiilis on tästä. Ja innostus & intohimo on aina hyvästä ja positiivinen energia!

Antti Heikkilä herättää ristiriitaisia tunteita, mutta täytyyhän tämänkin herran energia käydä katsomassa. Ja kaikkeahan ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Silti erittäin mielenkiintoinen tapaus, etenkin tämän keväisen "ajojahdin" jälkeen. Ketä pelottaa se, että ihmiset ottaa oman terveyden avaimet omiin käsiin? Muuten en asiasta halua olla mieltä suuntaan enkä toiseen, vaan aina on hyvä tutkiskella erilaisia katsantokantoja.
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilän luento ohjaa konkreettisin esimerkein kohti lääkkeetöntä elämää pureutuen sairauksien alkutekijöihin. Hän kertoo, miten sairauksia voi hoitaa ja ehkäistä ruokavalion ja liikunnan keinoin. Luennon ytimessä on insuliiniresistenssi, joka on keskeisin syy kaikissa nykyisissä elintapasairauksissa, etenkin 2-tyypin diabeteksessä sekä metabolisessa oireyhtymässä.
Jaakko Halmetojan luento on se sunnuntain Must see-juttu. Jaakon jutut ylipäätänsä kolahtaa ja muutenkin asenne/elämäntapa ja se tietomäärä mitä tällä miehellä on kaikesta! Huh huh! Livenä en ole häntä päässytkään kuuntelemaan aiemmin, vain telkkarissa tai nettijutuissa olen hommaa seurannut, joten mielenkiinnolla odotan mitä luennolla on luvassa. Erityisesti Jaakon intohimo etsiä poikkeuksellisen kirkasta terveyttä ja olotilaa ravitsemuksen ja elämäntavan avulla, on mielenkiintoinen. Sillä kun sen kirkkaan olotilan on itsekin erinäisissä elämäntilanteissa kokenut ja aistinut, niin on se kyllä huima fiilis!

Jaakko Halmetoja on hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija sekä tietokirjailija, joka tunnetaan superruoka- ja biohakkerointi-ilmiöiden pioneerina sekä kotimaisten villiruokien popularisoijana. Viimeisen vuosikymmenen aikana Halmetoja on kansantajuistanut säännöllisten mediaesiintymisten sekä noin 100:n vuosittaisen yleisöluennon kautta lukuisten eri raaka-aineiden sekä teveysteknologioiden hyötyjä ja uniikkeja käyttötapoja.


Kirjastosta itseasiassa tarttui mukaan myös Pakurikääpä-kirja. Jos sen saisi luettua tällä viikolla ennen messuja? Tosin luettavien kirjojen pinoni on aivan valtava (taas) ja Pakuri-kirjassa on 261 sivua täyttä asiaa... joten saa nähdä kuinka käy. Tosin tarpeeksi kun kolahtaa niin se on kirjalle yksi ilta ja luettu. Biohakkerien käsikirja ja Stressikirjahan on jo luettukin.

Messuilla on myös kaikenlaista muuta tarjontaa. Messujen nettisivuilta Minä Olen Messut, löydät messuohjelman, messulehden ja puhuja-esittelyn sekä ylipäätänsä kaiken muunkin infon mitä tarvita saattaa.
Messut on kivasti uudistuneet joka vuosi, joten aina riittää uutta näkemistä ja kokemista. Tuntuu kyllä, että joka vuosi messuista tulee paremmat ja paremmat!

Tänä vuonna uutuutena Veranda 3-salista löytyy Viisas Elämä-kustantajan kirjailijoiden luentoja ja viereisestä Veranda 4-salista löytyy taas Hidasta Elämää-kirjasarjan kirjailijoita (kirjailijat tavattavissa luentojen jälkeen ja omistuskirjoituksenkin voi saada omaan kirjaansa). Viisas Elämä kirjailijoita paikalla mm. Ilkka Koppelomäki, Janna Satri, Tony Dunderfelt, Katja Frange ja Karita Aaltonen. Hidasta Elämää kirjailijoita mm. Meri Mort, Aaro Löf ja Miia Moisio.

Ja toisena uutuutena Terassi-sali on nyt muuttunut jooga-tilaksi ja siellä pääsee kokeilemaan hymyjoogaa, tuolijoogaa, yin-joogaa ja vaikkapa vinyasa-joogaa. Joogat järjestävät Joogakoulu Shanti ja Yoga Nordic. Ihanaa että joogat ovat just Terassi-salissa, sillä siellä on vaan niin mahtava fiilis isoine ikkuinoineen. Pakko on jossain välissä yrittää päästä hetkeksi myös joogaamaan. Ehkä lauantain viimeiseen joogaan kerkeäisi? Tosin joogamatto pitäisi ottaa mukaan... no katsotaan.

Minä Olen Hyvinvointimessut ovat kyllä tosiaankin melkoiset messut, en tiedä olisiko toisia vastaavia tarjolla jossa näin hyvä combo löytyy? On sitä henkisen puolen tarjontaa, mutta myös erittäin hyvä tarjonta itsensä kehittämisen ja myös ihan fyysisen terveyden kehittämisen tiimoilta. Eli koko meidän elämän paketti. 


❤️❤️❤️
 Keho - Mieli - Henki
❤️❤️❤️

Joten nähdäänkö messuilla?

Rakkaudella
iive



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)