lauantai 25. toukokuuta 2019

ILOA-ELÄMÄÄ Naivistit Taidekeskus Väinölässä

Vuosi vuodelta alan syttyä entistä enemmän naivismille. Kirjoitan näin jokaisena kesänä sen jälkeen kun olen käynyt katsomassa Taidekeskus Väinölän kesäisen naivistinäyttelyn.

Rakastan naivistista otetta, etenkin sitä iloa, jota tässä maailmassa ei ole koskaan liikaa. Tällä otteella voidaan käsitellä myös vaikeita tai vakaviakin asioita, sekin on tullut huomattua.

Tänään keskityin kuitenkin eniten iloon, onnellisuuteen, leikkisyyteen, kaikkeen siihen mikä kohottaa meidän energioitamme. Sattumalta nimittäin osuin Varkauteen juurikin ILOA-ELÄMÄÄ naivistinäyttelyn avajaispäivänä ja koska kutsu oli avoin, niin tietenkin lähdin paikanpäälle.
Täytyy sanoa että kannatti, sillä sateesta huolimatta tunnelma oli ystävällinen ja iloinen. Suuret kiitokset myös eräälle postcrossaajalle, jonka jättivarjon alle minäkin sain suojautua enkä kastunut lainkaan. Mukavaa oli myös jutella, sillä naivistinäyttelyn hengessä ihmiset juttelivat jopa ventovieraille!

Onneksi vesisade väistyi piakkoin aloituksen jälkeen ja juhlat saatiin juhlittua pääosin ulkosalla. Sää oli harmaa, mutta mielet ja sydämet iloiset ❤️


Kesäisin Taidekeskus Väinölä muuttuu naivistien "kesäkodiksi". ILOA-ELÄMÄÄ näyttelyn teema tänä vuonna on Elämä tässä ja nyt. Luodessaan naivisti päästää oman sisäisen lapsensa irti, maalaaminen itsessään on hauskaa ja siitä tulee hyvä mieli. Aiheet tulevat useasti taiteilijan alitajunnasta ja eletystä elämästä.

Näyttelyn avajaispuheessaan Väinölän Timo kertoi äskettäisestä retkestään Heurekaan ja siellä huomaamistaan muutamasta lauseesta, jotka ovat oivan osuvia myös naivistiseen taiteeseen. (Ja kuinka sopivasti kaupunginjohtaja kertoi omassa puheenvuorossaan huikeita uutisia siitä kuinka ihmeessä juuri Heureka ja Varkaus liittyvät tulevaisuudessa yhteen...)

- Mielikuvitus on ihmisen supervoima
Naivistisen taiteen kautta saan itse etenkin elämään vakavuuden ja suorittamisen sijaan hetken keveyttä ja iloa. 

- Leikki on tutkimisen korkein muoto
Naivistit ovat yhteydessä omaan sisäiseen lapseensa, mikä onkaan ihmeellisempää kuin katsoa maailmaa lapsen ihmettelevin silmin, mikään ei ole itsestään selvää ja aina löytyy uutta ja ihmeellistä ihmeteltävää.


Avajaisissa esiintyi Varkauden ukulele-orkesteri, tai ainakin osa siitä. 
Ukulelen keveys sopi täydellisesti naivistinäyttelyn avajaisiin!


 Varkauden kesään tiiviisti kuulunut Kalakukko-katujuna on saanut uuden kodin Väinölästä, 
joten sen kyydeistä saadaan nauttia edelleen!

 Näyttelyn avajaisissa oli myös runsaista runsaammat tarjoilut, minä nappasin ensimmäisenä oikeat nokipannukahvit. En ollut ennen niin isosta pannusta kahvia saanutkaan! Kahvinkeittäjät olivat kyllä myös aivan parhaimmistoa. Liekö naivistit saaneet kaikki niin hyvälle tuulelle kun kohtasin tänään vain niin hyväntuulisia, ystävällisiä ja lupsakoita savolaisia.

 Riitta Pentin Kuunteleva pupu


Vain aivan muutaman kuvan nappasin myös itse näyttelystä. Näyttelykuviin palaan myöhemmin kesällä. Näin avajaistungoksessa ei juuri ollut tilaa kuvien zoomailuille vaan enemmän avajaisista kertyi IG-story materiaalia, jota ei täällä oikein ole olennaista jakaa.

Taidenäyttelyissä käydessäni olen ensisijaisesti kokija ja tuntija. Käynneistäni en koe oleelliseksi kirjoittaa arvosteluja taiteesta vaan havaintoja kokemuksistani ja tuntemuksistani.


Kikka Nyrenin kissat ovat aiempina kesinä aina ihastuttaneet, samoin metsänneito-savityöt. Tänä vuonna metsänneidot olivat hypänneet myös maalauksiin. Täytyy vain tuumata, että kuva ei tee lainkaan oikeutta näiden viehkeydelle!


Elämä on täynnä kieltoja, mutta Väinölässä SAA! Aikamoisen ihanuuksien listan Marja-Muusa on kerännyt ❤️

Naivistien lisäksi Varkauden kesässä on toinenkin mieltä ilahduttava tempaus ja se on aina yhtä ihastuttava ja hurmaava Vekara-Varkaus, näihin molempiin suosittelen tulemaan jopa hieman kauempaakin!

Iloisissa fiiliksissä
Rakkaudella - Aina
iive


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)