sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Freetox Ketopower paastovalmennus vko3 - vaikeuksien kautta voittoon

Testiryhmä on nyt päättynyt ja toisaalta tavallaan ei ole, sillä onneksi meidän ryhmä jää elämään ja aika moni aikoo vielä jatkaa hommaa eteenpäin. Ryhmä on ollut yksi hienoimpia juttuja tänä keväänä mun elämässä, siitä kuuluu kiitos kaikille ihanille samaa matkaa kulkeneille.

Ei olisi ihan uskonut kuinka paljon yksi homma voi muuttaa ihmistä, ulkoisesti ja sisäisesti. Suurin muutos on kuitenkin tähän mennessä ehkä se sisäinen muutos. On ollut vaikeaa kirjoittaa tännekin, sillä nyt on lähtenyt liikkeelle niin paljon asioita, mutta ne ovat vasta niin alussa ettei niistä oikein mitään järkevää voi edes kirjoittaa. Häivähdyksiä.

Etenkin paasto on ollut valmennuksessa suuri itsetyöskentelyn apuväline. Kun syömisajat olivat tarkalleen määritellyt, niin kertakaikkisesti oli otettava esille nousseet tunteet vastaan ja selvittävä niistä. Ei ollut pikahelpotusta ruuan tai herkun muodossa.  Itselle viikko kolme oli vaikein ja niin paljon asioita nousi esille, että mun oli helpotettava paasto osuutta kun en enää dealannut niitä. En sano sitä epäonnistumiseksi vaan lempeydeksi itseä kohtaan. Sain myös kovia vatsakipuja ja niiden kanssa nyt tutkitaan onko sappivaivaa vai mitä. Tosin kun kevensin hieman paastoaikaa ja lakkasin syömästä keitettyjä kananmunia niin kivut hävisivät... ultraan menen joka tapauksessa, siellähän sen sitten näkee mikä on homman nimi. Saattoihan tuo olla myös jotain rajumpaa puhdistusreaktiotakin, sillä aloitin kevyet treenit vkolla 2. (Ja se kyllä huikeeta onkin, että olen ne voinut nyt aloittaa!)

Haluan kirjoittaa näistä vaikeuksista siksi, että ketosta monesti vain hehkutetaan kuinka upeaa se on. Kyllä se on upeaa, mutta se voi olla myös aika haastavaa. Tarvitseeko sitä sen vuoksi lopettaa? Ei. Keto ja etenkin ketopaasto on mahtava itsensä kehittämisen työkalu jolla voit saada upeita tuloksia aikaan, mutta ei se välttämättä pelkkää onnea ja euforiaa ole.

Autenttinen pikakuva töihin lähtiessä. Nää housut oli syksyllä sopivat.

Mutta konkreettisesti olen nyt tavoitteessani minkä itselleni vuoden alussa asetin. Nyt olen normaalipainossa jopa BMIn mukaan. Vaatekoko on pienentynyt yllättävä reilusti viime kesästä, syksystä ja jopa vuoden alusta. Ketopaaston aikana vyötärön ympärys pelkässä kolmessa viikossa pieneni yli 3cm ja paino putosi yli 2kg. Se on mielestäni huikea tulos kolmelle viikolle, etenkin kun kaikki ei mennyt niin kuin strömsössä.

Eilen juhlin syntymäpäiviäni ilolla. Kävin tein keto-juustokakkua, kävin messuilla ja kaupungilla. Illalla miehen kanssa muutamalla lasillisella. On hyvä olla.


Asiat harvoin tapahtuvat siten kuin olet suunnitellut. 
Anna asioiden tulla elämääsi niin kuin ne tulevat,
ja pysy valppaana, jotta huomaat ne.
 

Paljon on ryhmässä pohdittu sitä kuinka kukakin aikoo nyt hommaa jatkaa. Itse jatkan ketoilua ehdottomasti, sillä se on haasteista huolimatta tuonut minulle niin paljon hyvää oloa. Odotan innokkaana muutamaa kirjaa kirjastosta, jotta saan perehtyä ketoon ja ketoosiin vielä enemmän. Ensimmäiset ketoviikot harjoittelin itsekseni ketoa ylipäätänsä ja ruokien ym. tekemistä. Hiilihydraattimäärät pysyivät noin 35g kieppeillä per vuorokausi.

Freetox Ketopowerpaaston alkaessa otettiin mukaan säännöllinen pätkäpaasto ja hh määrät tippuivat max 20g/vrk. Ketoositila syveni ja keho oli todellakin ihmeissään mitä ihmettä nyt tapahtuu? Mutta oppii kuitenkin koko ajan pikkuhiljaa käyttämään rasvaa entistä paremmin polttoaineekseen. Suosittelen ketoiluun ryhtyvälle opastusta, jotain valmennusta tai itsekseen perehtymistä mm. kirjallisuuden avulla. Keto ei ole ihan niin yksinkertaista, että jätetään vaan hiilarit veks.

Nyt jatkan tuolla n. 20g/vrk hh määrällä pääsääntöisesti. Aion pätkäpaastota nyt intuitiivisesti eli jos ei ole nälkä niin en iltaisin enää syö. Kun nyt se helpoin rasvojensaantimalli on opittu (maitorasvat) on aika laajentaa rasvojensaantia enemmän mm. oliiviöljyn, mct-öljyn ja kapryylihapon sekä pähkinöiden avulla. Onneksi avocadot eivät olleet vatsakipujen syy! Kananmunia en ole uskaltanut vielä testata. Onneksi on olemassa nämä kananmunattomat siemennäkkärit.
Freetox Ketopowerpaasto alkaa ilmaisena ihan piakkoin kaikille halukkaille. Tulen varmasti olemaan muiden testiryhmäläisten kanssa kanssakulkijana niille, jotka matkan nyt aloittavat. Se on hienoa, sillä se tulee tukemaan varmasti myös omaa matkaani eteenpäin.


Odotan kesää ja kesälomaa. Olen jo ihan kevätfiiliksissä. Kunhan jäät lähtevät järvestä, niin hyppään heti sinne pulikoimaan. Ensimmäistä kertaa ikinä surffailen netissä ja etsin kivoja bikineitä. Eikä vaatekaupoissa ahdista.

Toissapäivänä kaivoin kaikki säilömäni pienet vaatteet ajalta ennen sairastumista esiin. Ne mahtui mulle kaikki taas. Mut ensimmäistä kertaa ikinä olen tämän kokoinen ja myös mieleltäni, sielultani näin onnellinen ilman mitään pakkoa, rajoituksia, nautinnosta luopumista, ilman piiskaamista, rääkkäämistä, itseinhoa.


Olen luonut itseni uudelleen. Olen kohdannut kipuni, varjoni, heikkouteni, vihani. Olen niitä rakastanut, hyväksynyt, päästänyt irti siitä mikä ei oikeasti enää elämääni kuulu.
Näin voin luoda elämääni uutta, synnyttää uusia tilaisuuksia ja toimintamalleja, muuttaa elämääni unelmieni mukaiseksi. Kun opettelen olemaan onnellinen tässä ja nyt, matkalla.
Olen valmis olemaan oman elämäni jumalatar, vastuussa itsestäni. Kohtaamaan elämäni. Vaikeudetkin - oppiläksyinä.
Sillä me kaikki ollaan upeita, ihania, rakkauden arvoisia, kauniita
ja oikeutettuja olemaan onnellisia itsessämme.

Upeaa kevättä kaikille
Rakkaudella
iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)